Tigi S-Factor Diamond Dreams

Tigi oli joskus hiukan nuorempana suosikkimerkkini hiustenhoitotuotteissa usean vuoden ajan. Viime vuosina olen kuitenkin ollut lähes poikkeuksetta hiukan pettynyt tuotteiden toimivuuteen, ja myös tuoksut ovat menneet mielestäni huonompaan suuntaan. Kokemukseen vaikuttaa varmasti se, että hiukseni ovat nykyään vaativammat ja käsitellymmät kuin silloin nuorempana, mutta mietin silti onko myös tuotteiden sisällöissä tapahtunut oikeasti merkittäviä eroja. Tämän postauksen tuotteiden kohdalla Tigi kuitenkin yllätti minut erittäin posiviitisesti.

Sain kauneusbloggaajien Turussa järjestetyn tapaamisen goodiebagista kokeiltavaksi S-Factor-sarjan sampoon ja hoitoaineen, joiden kerrotaan juhlallisesti sisältävän timanttipölyä (what?), kashmiria, samppanjauutteita ja murskattuja hedelmiä.

Tuoksu näissä ei ole aivan niin tigimäisen karkkinen kuin niissä minulle tutummissa Bed Head-sarjan tuotteissa, mutta hyvin herkullisen hedelmäinen ja pehmeän makea kuitenkin. Kaksikon luvataan kosteuttavan ja vahvistavan hiuksia, ja ainakin tuon kosteuttavuuden allekirjoitan jossain määrin. Hiukseni ovat erittäin vahvat ja paksut jo ennestään, joten minua kiinnostikin erityisesti tuo lupaus kosteuttavuudesta.

Sampoo vaahtoutuu helposti ja pesee tukan sopivan puhtaaksi. Ei narskuvaksi, mutta kuitenkin täysin puhtaan tuntuiseksi. Hoitoaine selvittää tukkani ihastuttavan helposti ja tekee siitä helpommin käsiteltävän. INCIssä komeilee kolmantena silikoni, joten siinä varmasti osasyynsä mukavaan hiustuntumaan. Kiillon lisääntymistä en ole hiuksissani huomannut, mutta se onkin jo melko haasteellinen tehtävä tässä luonnonkiharassa ja käsitellyssä pehkossa. Kosteutta nämä tuntuivat tuovan mukavasti ja kaikenkaikkiaan tykkään kovasti tästä kaksikosta. En ehkä niin paljon, että ostaisin näitä lisää, mutta nämä todellakin palauttivat uskoani Tigin tukkatuotteisiin.

Sampoo maksaa noin 29 euroa ja hoitoaine muutaman euron enemmän. Tigiä näkyy nykyään olevan myynnissä jopa joissain marketeissa, mutta edelleen näitä löytyy myös tavarataloista ja joistain kampaamoista.

Käytättekö te Tigin tuotteita? Onko S-Factor teille tuttu sarja?

*Tuotteet saatu blogin kautta.

6 thoughts on “Tigi S-Factor Diamond Dreams

  1. Minä en ole vielä ehtinyt omiani korkata, mutta kiva kuulla, että olet näistä tykännyt ja nämä vaikuttavat munkin käsitellylle hiukselle oikein hyviltä 🙂 Tällä hetkellä mulla on käytössä jättikokoiset pönikät Tigin Epic volume -tuotteita, jotka kyllä tuoksuvat niin ihanalle, mutta eivät ehkä ole juuri nyt sitä mitä hiukseni kaipaisivat, jonka vuoksi niiden kaverina nököttää ikuisuustuotteena Four Reasonsin värjättyjen hiusten shampoo ja erinäisiä hiusnaamioita 😀 Mutta niiden loputtua korkkaan mielelläni nämä timanttituotteet 😉

    Tykkää

    1. Tigin jättiläispönikät aiheuttavat jo ajatuksena hiukan kylmiä väreitä, ne kun kestävät ikuisuuden 😀 Olen usein halunnut ostaa niitä, mutta järjen ääni on voittanut. Nämä Tigit ovat kivan kokoisia 🙂 Toivottavasti tykkäät sisällöstäkin!

      Tykkää

  2. Mä käytin joskus aikoinaan todella paljon Tigin tuotteita. Olin oikea Tigi-hullu! 😀 Tuotteet tuoksui aina niin ihanilta ja oli toimivia mun hiuksille. Joitain Tigin tuotteita on vieläkin käytössä, mutta ei enää läheskään yhtä runsain mitoin kuin ennen. Tämä pari oli kuitenkin kiva yllätys Turun miittikassista ja pääsee ehdottomasti testiin! 🙂

    Tykkää

    1. Sama homma mulla! 🙂 Se yksi ihana pallon muotoisessa purkissa oleva helmiäishohtoinen karkintuoksuinen ainekin – aah… Mä käytin niitä silti, vaikka eivät olisi tehneet mun tukalle mitään, ihan vain koska ne olivat Tigejä. 😀 Toivottavasti tykkäät näistä! 🙂

      Tykkää

  3. Mä tykkäsin näistä myös! Muutamia TiGin superpöniköitä, mullakin oli siinä alun parikymppisenä, blogin alkuaikoina siis, mutta en koskaan oikein kunnolla hurahtanut. Oikeastaan mun TiGi innostus on alkanut vasta ihan viime aikoina kun olen löytänyt useammankin todella hyvin tuotteen.

    Tykkää

    1. Minun täytyisi perehtyä näihin nykyään paremmin, koska sisällöt ovat käsittääkseni monissa tuotteissa hieman muuttuneet. Muistan sen TIGI-innostukseni juuri niiltä sun blogin alkuajoilta. 🙂 Silloin niitä alkoi näkyä esim. Virven blogissa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s