Voide herkälle ja stressaantuneelle iholle

Tuntui jotenkin hassulta kirjoittaa otsikkoon stressaantunut iho. Iho voi kuitenkin kokemukseni mukaan olla stressaantunut ja reagoida erittäin vahvasti ihmisen yleiseen stressitasoon jo ihan hormonitoiminnankin vuoksi. Sain Phytomerin erinomaiseksi osoittautuneen kasvovoiteen Ilonan pikkareiden, eli Eyeshadow And Flame-blogin Ilonan järjestämien pikkujoulujen goodie bagista, mutta sain kirjoiteltua tästä vasta nyt, koska jonossa on ollut niin monia voiteita. Kasvovoiteiden kohdalla olen edelleen yrittänyt pitää kiinni siitä, että auki olisi kerrallaan vain maksimissaan kolme purkkia. Jostain syystä nimenomaan kasvovoiteita on viime aikoina päässyt kasautumaan.

Phytomeria kuvaillaan merellisen bioteknologian pioneeriksi, joka ammentaa hoitavia ainesosia iholle merestä ja tekee tiiviisti tutkimusta löytääkseen uusia hyvää tekeviä asioita, joita voisi hyödyntää ihonhoidossa. Tutkimuksissa ja tuotannon kaikissa vaiheissa pyritään kuitenkin rajoittamaan ympäristön kuormitusta.

Saamani Douceur Intemporelle-voiteen kerrotaan sopivan erityisen hyvin herkälle ja stresssaantuneelle iholle. Voiteen mukana tulleessa infoläpyskässä kerrotaan heti ensimmäiseksi, että ihon epäsuotuisille muutoksille, kuten kiinteyden vähenemiselle ja juonteiden syntymiselle, on usein syynä tulehdukset. Kiinnitin tähän huomiota, sillä ajatus oli ainakin itselleni aivan uusi. Phytomer kertoo asiasta näin: ”Herkkäihoiset kärsivät mikrotulehduksista, jotka leviävät jatkuvasti. Herkässä ihossa on heikentynyt puolustusjärjestelmä, mikä aiheuttaa turvotusta, kiristävää tunnetta ja punoitusta. Liiallisesti toimiva tulehdusmekanismi heikentää ihossa olevaa kollageenia ja elastiinia, joita fibrolast-solut kamppailevat jatkuvasti tuottamaan uudelleen. Näkyviä ikääntymisen merkkejä alkaa muodostua: iho veltostuu, juonteita muodostuu ja iho menettää kosteutta.”

Omat kokemukseni Douceur Intemporelle-voiteesta ovat positiiviset. Voide ei ole iholleni riittävän kosteuttava, vaan tarvitsen ehdottomasti tämän pariksi tuhdin seerumin. Olen kuitenkin huomannut ihoni voivan todella hyvin tuotetta käyttäessäni. Ihoni on raikkaan ja terveen näköinen. Aloittaessani käyttämään voidetta, oli kasvoissani pientä punaista Clarisonicin käyttämisen aiheuttamaa röpelöä. Näpyt häipyivät pian voiteen käytön aloittamisen jälkeen, vaikka olen edelleen jatkanut Clarisonicin käyttöä. En voi tietää varmasti johtuuko ihon rauhoittuminen pelkästään voiteen käytöstä, mutta pidän sitä erittäin todennäköisenä. Voide tuntuu todella rauhoittavan ihoa ja kosteuttavan sitä syvältä. Voin hyvin kuvitella, että olisin käyttänyt tuotetta yksinään ihoni ollessa vielä rasvoittuvampi. Tämä sopii hyvin myös kuivemmalle iholleni, mutta yksin kosteutustehot eivät tosiaan riitä. Voide imeytyy ihoon nopeasti ja jättää samettisen pinnan. Tuotteen tuoksu on miedon ja raikkaan kukkainen, todella hyvä.

Phytomer oli minulle ennestään vieras sarja, mutta tämän yhden kokemuksen perusteella sarjasta syntyi todella laadukas kuva. Phytomeria myydään ja käytetään hoitoloissa, mutta sitä saa ostettua myös Sokoksista, Emotioneista ja SpaShop.fi-verkkokaupasta.

Onko Phytomer teille tuttu sarja?

Tuote on saatu blogin kautta.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Voide herkälle ja stressaantuneelle iholle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s