Juhlistamassa kevättä Bernerillä

Minulla oli ilo osallistua viime torstaina Bernerin järjestämään keväiseen Kauneuden puutarha -tapahtumaan. Lähdin reissuun enemmän kuin mielelläni, sillä kyseinen päivä sisältöineen oli juuri sitä mitä nyt tarvitsin ja kaipasin arjen keskelle. Viime aikoina tilanne on nimittäin ollut se, että kevätväsymys on nokittanut minut 1-0 ja inspiraatio on ollut vähintäänkin kaukainen asia.

berner_kauneuden_puutarha1

Tapahtumassa oli mm. mahdollisuus tutustua kevään uutuustuoksuihin, käydä manikyyrissä ja kynsien lakkauksessa, tutkia IsaDoran ja Rimmelin uutuusmeikkejä, testauttaa ihon kosteustasapaino, saada keväinen lettikampaus, sekä kuulla Clarinsin ihonhoitotuotteista.

berner_kauneuden_puutarha2

bernerilläclarins

Itselleni tapahtuman parasta antia olivat Riia Koiviston kampauspiste ja asiantunteva ihonhoito-opastus Clarinsilla. Opin Clarinsilla yllättävän monta uutta asiaa, kuten että iho lepää vain noin tunnin vuorokaudessa ja että seerumeja voi kerrostaa. Monelle ehkä itsestäänselviä asioita, mutta minulle uusia ja jänniä! Sain myös kuulla, että kosteutan ihoani liian vähän ja että olen sille ikuisesti anteeksipyynnön velkaa Roaccutan-kuurin syömisestä…

Paikalla oli myös IsaDoran meikkitaiteilija Stephan Øien, jonka työskentelyä oli huippua seurata, mutta en tullut valitettavasti ottaneeksi yhtään kuvaa hänen luomuksistaan. Postauksen kuvat ovat muutenkin melko yksipuolisia ja räpsitty kännykällä, pahoittelen. Myös Philosophyn pisteen tutkiminen jäi liian vähälle.

bernerillärimmel

Ilta oli juuri niin rentouttava ja kosmetiikantäyteinen kuin voi toivoa. Pisteet Bernerille myös herkullisista tarjoiluista ja todella mukavasti ja ilmavasti järjestetystä tapahtumapaikasta. Missään ei tarvinnut jonottaa tai kompastella, vaikka kosmetiikkaan hurahtaneita naisihmisiä olikin koolla useampi kymmen.

bernerilläfazer

Lähdin tapahtumasta kotiin mukanani muunmuassa yksi kevään uutuustuoksuista. Saatte kuulla siitä pian enemmän!

Kiitos Berner, kiitos blogikollegat. Nähdään taas!

Toivotan tämän pikapostauksen myötä teille rentouttavaa viikonloppua! ❤ Uskallan varovasti lupailla seuraavaa postausta jo huomiselle.

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Juhlistamassa kevättä Bernerillä

  1. Mulle toi seerumien kerrostaminen tuli tutuksi vastan reilu vuosi sitten, kun tutustuin Bakeliin. En ollut ennen edes ajatellut asiaa. Sen jälkeen olen kerrostanut, parhaimmillaan laitan vielä lopuksi päälle yöksi yönylinaamion, että herkut pääsevät muhimaan sen alla koko yön. Olen huomannut ihossani ison muutoksen tuon tavan käyttöönoton jälkeen. Jos sullakin on kuivuutta, niin kannattaa kokeilla. 😉

    Tykkää

    1. Täytyy ehdottomasti kokeilla tuollaista tehomuhittelua heti tänään! 🙂 Silloin sitä ei ehkä viitsi tehdä, kun on tarkoitus testata jotain yhtä tiettyä tuotetta, mutta muuten – ehdottomasti!

      Tykkää

  2. No nyt harmittaa, etten käynyt Clarinsin pisteellä kuuntelemassa tarkempia vinkkejä! Seerumien kerrostaminen on mullekin ihan uusi juttu. Kokeilen jo heti tänään 😀 Ensi kerralla varaan kyllä enemmän aikaa tuohon tapahtumaan, mä olisin ainakin voinut viettää kaikkien ihanuuksien (niin tuotteiden kuin ihmisten) keskellä enemmänkin aikaa 🙂 Oli tosi kiva tavata sut! ❤

    Tykkää

    1. Tuolla olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin – vaikka mä olinkin siellä jo nyt ekana ja lähdin viimeisten joukossa 😀 Clarinsilla oli todella asiantuntevan oloinen henkilö kertomassa heidän tuotteistaan ja ylipäätään ihonhoidosta. Kannattaa mennä ensi kerralla kuuntelemaan. 🙂 Oli huippua tavata! Torstaina taas uudestaan! 😀

      Tykkää

  3. Haa, kerrohan lisää miksi Roaccutan kuuri vaatii anteeksipyyntöä?

    Minä en ole tiennyt mitään mistään seerumien kerrostamisista, en ole edes osannut ajatella, että niitä _ei_ voisi kerrostaa. Toisin sanoen olen lätkinyt ja lätkin edelleen naamalleni mitä sattuu. 😉

    Tykkää

    1. Clarinsin asiantuntija kertoi sen olevan pahinta, mitä ihminen voi iholleen tehdä, koska se poistaa ihosta kaiken rasvan ja kosteuden. Siitä seuraa tietty ryppyjä ja kuulemma myös mm. kolesterolitason nousua. 😀 Mulle on kyllä pari kosmetologiakin sanonut, että EI IKINÄ Roaccutania. Nyt on myöhäistä itkeä, enkä mä kyllä niitä finnejäkään enää olisi jaksanut..

      En minäkään ole ajatellut että niitä voisi/ei voisi kerrostaa. Olen vain aina ajatellut, että yhtä kerrallaan. 🙂

      Tykkää

  4. Hmm, siis tapahtuuko se seerumien kerrostelu vain niin että niitä läiskitään vaan päällekkäin? 😀 Vai onko siihen jotain kikkoja.

    Ihanan kuuloinen tapahtuma, oih ja voih! ❤

    Tykkää

    1. En ihan tarkkaan tiedä edelleenkään, mutta pointtina oli ainakin erityiset tuotteiden levitystekniikat – painellaan tuotteet ihoon ja aktivoidaan näin ihon lymfapisteitä. Ymmärsin, että seerumeita voi kerrostaa sen mukaan, minkälaisia kaikkia erilaisia ominaisuuksia tuotteiltaan toivoo. Jos haluaa käyttää useampaa eri tehoainetta, niin sitten vaan kerrostamaan 😀 Mä olen aina ajatellut, että vain yhtä seerumia laitetaan kerrallaan.

      Tuolla oli kyllä kivaa. ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s