Loppukaa jo!

Kirjoitan blogissa useimmiten uusista hiljattain hankkimistani tuotteista, jotka ovat kuvissa vielä korkkaamattomia ja neitseellisen kauniita. Tänään halusin tehdä poikkeuksen ja vilauttaa teille kaikkein kuluneimpia, vanhimpia ja nuhruisimpia luomivärejäni, joihin liittyy pieni haaste.

Minulla on ollut jo pidempään tavoitteena saada kulutettua loppuun kaksi vanhinta luomiväripalettiani. En ole varma milloin olen hankkinut nämä, mutta useampi vuosi ostohetkestä joka tapauksessa on. Nämä ovat ensimmäiset selektiivisen kosmetiikan luomiväripalettini ja näillä on aivan mieletön tunnearvo. Juuri tällaisia sävyjä käytin yläasteelta parikymppiseksi.

Tavoitteenani on tosiaan saada käytettyä sekä Diorin tuunattu Earth Reflections-viisikko että Chanelin Vanités-nelikko loppuun tämän vuoden puolella ja mieluiten vielä kevään aikana. Vaahtomuoviapplikaattorit ovat jääneet paletteihin pyörimään, mutta niitä en sentään enää käytä. Olen aikoinaan pessyt (!) niitä niin paljon, että ne ovat kuluneet puhki. Juu, ne joutavat roskikseen.

Homma voi kuulostaa monen korvaan aivan hullulta. Miksi ihminen, joka omistaa satoja luomivärejä, haluaa käyttää juuri näitä? Miksi joku paletti täytyy sutia loppuun? Kysymyksiä, joihin vain toinen samalla tapaa hurahtanut voi tietää vastauksen.

Paleteista on ikänsä puolesta pakko hankkiutua eroon, mutta en pysty heittämään niitä pois ennen kuin viimeinenkin murunen on käytetty. Nämä kuvat on otettu kolmisen viikkoa sitten, joten totuus on tällä hetkellä vieläkin kuluneempi ja rähjäisempi. Haasteeni eteneminen näyttää hyvältä.

Wet’n Wildin mattaluomiväri Brulee ei ole vielä kovinkaan vanha, mutta se saa avustaa minua haasteessani, sillä matta kulmaluusävy on pakollinen Diorin ja Chanelin hohtavien sävyjen ohelle. Hohtavuus onkin se, joka tuo projektiini haastetta – harvemmin vaikkapa hohtavaa vaaleaa tulee käytettyä meikissä, ja sitä tuossa Diorissa riittää. Täytyy sanoa, että en malta odottaa näiden loppuvan, sillä aika moni muukin ihana paletti odottelisi käyttöä. Tämä saakin olla ensimmäinen ja viimeinen meikkihaasteeni tänä vuonna.

Muistan monen aloittaneen vuodenvaihteessa vastaavanlaisia projekteja. Mitä niille nyt kuuluu?

26 thoughts on “Loppukaa jo!

  1. Ah, ”pannupornoa” :D.

    Ihan hyvää kuuluu, ei kyllästytä :). Näkyvää edistystä ei ole tapahtunut, mutta tosi ahkerasti olen Lancomen Tendre Voyagea käyttänyt. Mun haastepaletissa on niin helpot sävyt, että sitä on helppo yhdistää muihin paletteihin. Pressasin muuten tyhjään pannuun yhden toisen luomivärin, joka taasen irtoili omasta pannustaan. Kätevää :).

    Tuon sivussa yritän käytellä loppuun muutamia muita luomivärejä apusävyinä, mm. myös Bruleeta.

    Tykkää

    1. Hahaa, pannupornoa! Loistavaa :’D

      Joissain luomiväreissä kulumaa tulee paljon helpommin. Näitä Diorin Iridescentejä helpommin kuluvia luomivörejä ei tule mieleen, koostumus on jotenkin niin höttöinen. Helpposävyinen paletti on kyllä hyvä haastepaletti! Brulee on huippu. Hamstrasin sitä ennen kuin WW meni pois myynnistä Suomesta 🙂

      Tykkää

  2. En ole aloittanut, mä en saisi omiani loppuun. Tosin Pirjolta meinasin varastaa lautasidean, mutta multa tulee löytymään siltä lautaselta jotain muuta kuin luomivärejä. 😀

    Tykkää

    1. Pirjon lautasidea oli tosi hyvä! Vaikka ei kaikkea saisi ikinä kulumaan loppuun, niin sillä tavalla tulisi todennäköisemmin käytettyä juttuja useammin kuin kerran kahdessa vuodessa. Luomivärit ovat kyllä mielettömän työläitä kuluttaa loppuun..

      Tykkää

  3. Voi miten symppiksiä! 🙂 Musta ei ihan tähän haasteeseen ole, vaan keskityn loppuunkuluttamiseen ihonhoidon puolella. Siellä riittää sarkaa ihan riittävästi. 😉

    Tykkää

    1. Ihonhoitopuolellakin riittää juu haastetta. Jotenkin koen tukkajuttujen ja kasvotuotteiden kanssa vielä paljon suurempaa ähkyä kuin luomivärien. Minusta tuntuu, että ne eivät kulu ikinä!

      Tykkää

  4. Oujes, pannujen esittely on parasta! Ymmärrän tuon tunteen kun tulee päähänpinttymä jostakin tuotteesta, se on saatava käytettyä loppuun. Mulla ois pari huulikiiltoa jotka pitäis ottaa samanlaiseen tehokäyttöön. Luomiväreissä ei noin komeita pannunpohjia näy juuri missään.

    Tykkää

    1. Haha, kiva jos tykkäät 😀 Mäkin tykkäsin aikoinaan kovasti siitä sun pannupostauksesta! Huulikiillot saa kulutettua loppujen lopuksi tosi nopeasti loppuun, kun vaan jaksaa käyttää samaa tarpeeksi aktiivisesti.

      Tykkää

  5. Heh, en ymmärrä ollenkaan! Minusta on ihana heittää pois huonot tai nuhjaantuneet, saan siitä jotenkin vapautettua turhaa painetta mielestä. Muistelen käyttäneeni koskaan loppuun vain yhden Kanebon napin, ja minä olen sentään meikannut jo yli neljäkymmentä vuotta. Noin tyhjiä pannuja en ole saanut ikinä aikaiseksi.

    Tykkää

    1. Ymmärrän hyvin senkin, että joku ei tätä ymmärrä 😀 Minäkin tykkään heittää pois huonoksi mennyttä kamaa, mutta joskus vain syntyy pakkomielle jonkin loppuun kuluttamiseen. Näiden kohdalla syynä on tunnearvo ja se, että ovat jo niin loppusuoralla. 🙂 Kaiken turhan hävittäminen on kyllä terapeuttista jollain tavalla.

      Tykkää

  6. Tsemppiä haasteeseen! 🙂 Mua toisaalta houkuttaisi tämä, toisaalta tiedän että epäonnistumisen mahdollisuus jäisi kalvamaan iäksi sieluani. Muutama tuote on nyt tehokäytöllä, mutta luomivärejäkin saisi olla enemmän aktiivikäytössä. Mä kun tykkäilen vaihdella palettia päivittäin 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos! 😉 Jos haaste epäonnistuu, sitä voi aina jatkaa myöhemmin ja yrittää onnistua toisella kerralla. Minun haasteeni näiden palettien kanssa alkoi ekan kerran jo pari vuotta sitten, ja nyt vain palasin niiden pariin ja päätin saada homman vihdoin pakettiin. Mäkin tykkään vaihdella paletteja päivittäin, mutta nyt täytyy jaksaa jumittaa vielä hetki näissä 🙂

      Tykkää

  7. Ah, ihania kulumia! 😀 Kyllä, vain toinen yhtä pahasti haksahtanut voinut ymmärtää.

    Mullahan on se Naked2.. Hyvä kun muistutit, pitäneekin tehdä joku raportti jossain vaiheessa. Myönnän tosin nyt jo, että käytän sitä aika harvoin (en todellakaan joka päivä), joten näin alkuvaiheessa kulumat (tai ”kulumat”..)ei aiheuta läheskään samanlaista intoa kuin sun paleteissa 😀

    Tykkää

    1. Joo, tee väliraportti! 🙂 Naku-paletti on kyllä melkoinen haaste. On hieman enemmän sävyjä kuin näissä, eikä kulumaa tule niin helposti, kun koostumukset on parempia.

      Tykkää

  8. Tuo on aina ilon päivä jos saa jonkin luomivärin loppumaan! Ja etenkin palettiversion 😀

    Btw, toi Creme Brulee on ihan sairaan hyvä! Itsellä on myös se ja pohja häämöttää siinä kans jo.

    Tykkää

    1. No niin on! 🙂 Harvinaista herkkua näillä valikoimilla.
      Brulee on ihan loistava! Olisi pitänyt ostaa niitä enemmän silloin Seppälästä! Löysin tosin lähes samanlaisen sävyn yhdestä paletistani, mutta kun tuo on niin kätevän pienen kokoinen nappi meikkipussissa. Palettia tylsempi raahata mukana.

      Tykkää

      1. Oi mahtavaa! Kiitos tiedosta! 🙂 En muistanutkaan, että Prettyltä saa vielä Wettistä. Mä maksoin omista napeistani alennuksessa muistaakseni euron tai max. kaksi aikoinaan Seppälässä 🙂

        Tykkää

  9. Voihan pannuporno, aamun parhaat naurut 😀

    Kieltämättä yksi omistakin päiväunistani (heheee.. ;)) olisi vielä jonain päivänä saada kulutettua loppuun joku kokonainen paletti.. tai edes yksi sävy! Tällä hetkellä tosin ei ole toivoakaan, että sellaista tulisi tapahtumaan lähitulevaisuudessa. En kertakaikkiaan malta käyttää samaaa palettia tai sävyjä kovin usein. Mutta sulla varsinkin tuo Diorin paletti on jo niin hyvällä mallilla, että itsellenikin tulisi varmasti tuollaisesta jo pakkomielle ja käyttäisin vaikka väkisin loppuun 😀

    Tykkää

    1. Joo, mainiota :’D
      Diorin kuluttaminen on aloitettu silloin, kun en omistanut vielä niin paljon luomivärejä eikä ollut siis valikoimaa. Nykyään olisi aika mahdotonta vain päättää jostakin keskivertopaljon (tai vähän) käytetystä paletista, että tuon käytän nyt loppuun. Jos haluat ehdottomasti joskus kuluttaa jonkin sävyn tai paletin loppuun, niin valikoi joku neutraali yksilö!

      Tykkää

Jätä kommentti