Vuoden 2014 parhaat meikkituotteet

Olen nauttinut suuresti lukiessani bloggaajatovereideni postauksia heidän viime vuotisista suosikkituotteistaan. Itsekin halusin ehdottomasti tehdä tämän, vaikka suosikkien valinta olikin hieman hankalaa. Vaikeaa siitä teki se, että ihania tuotteita oli niin paljon tyrkyllä. Lähes kaikki vuoden 2014 ja tähän postaukseen asti itsensä kirineet meikkisuosikkini on jo nähty blogissa aiemminkin, jokunen muunmuassa vuoden 2013 suosikeissa.

idkuva

Suurin osa tuotteista on meikkipohjan tekoon liittyviä. Ihoni on kenkkuillut oikein kunnolla koko vuoden ja ollut kaikin puolin erityisen vaativa ja hankala ja ärsyttävä. Olen kokeillut vuoden aikana ainakin pariakymmentä meikkivoidetta ja etsinyt muutenkin jatkuvasti parempia pohjatuotteita. Hyväksi havaittuja tuotteita olisi siunaantunut kuvaan vielä lisääkin, mutta oli pakko rajata.

MACin Pro Longwear Concealer on yksinkertaisesti paras peiteaine. Se peittää jo hyvin varovaisella kädellä levitettynä kaikki näpyt ja kirjavuudet. Koostumus on miellyttävä ja kestävä, ja pigmenttiä on erinomaisen paljon.

Kesti kauan ennen kuin ostin kokeiluun Lumenen CC-voiteen, mutta olinkin sitten myyty jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Tämä on mukavan peittävä, mutta silti helposti työstettävä meikkipohja, joka ei tunnu paksulta iholla.

Loppuvuodesta hankkimani Lumenen Longwear Blur Foundation oli vuoden paras nestemäinen meikkipohjalöytö. Maksoin tästä tarjouksessa hassun kympin, ja sain vastineeksi todella peittävän, iholle helposti levittyvän ja kestävän tuotteen. Ainoa negatiivinen puoli on se, että tämä kuluu käytössäni todella nopeasti, mutta eipä tuote ole hinnalla pilattu.

Suosikkipohjustajani oli Maybellinen Baby Skin Instant Pore Eraser. Postaus täällä. Joko tätä voisi tulla Suomeen myyntiin?

Tutustuin maahantuojalta saamaani Idun Mineralsin mineraalipohjaan vuoden lopulla, mutta se nousi heti suosikikseni, ja käytin sitä todella ahkerasti ensikokeilusta alkaen. Uusi vuosikin on menty pitkälti tällä tuotteella. Postaus täällä. Hurahdin ehkä hieman Idun Mineralsiin myös sarjana ja olen saattanut ostaa myöhemmin jotain lisää…

MACin Mineralize Skinfinish Natural on kuulunut suosikkeihini jo kolmisen vuotta, mutta edeltävänä vuonna tajusin sen mahtavuuden toden teolla. Käytin edellisen kappaleeni vauhdilla pois, ja tästä uudestakin yksilöstä on jo käytetty melko paljon. MSF Naturalista on moneksi. Hienojakoisella puuterilla meikkivoiteen saa kiinnitettyä ilman, että ihosta tulee tukkoisen näköinen. Sopivan pohjustajan päällä käytettynä tällä saa kivan pohjan yksinäänkin, jos ihossa ei ole paljon peitettävää. Nudemeikeissä käytän tätä joskus silmäluomilla ja kulmaluulla Paint Potin päällä.

Viimeinen tuote ei ole varsinaisesti meikki, mutta mitä tärkein väline meikkipohjan teossa. Real Tecniquesin Expert Face Brush on näkynyt monen muunkin bloggaajan vuoden 2014 suosikeissa, ja tämä on jokaisen kehunsa ansainnut. Tällä saa buffattua meikkivoiteen supertasaisesti ihoon. Olen käyttänyt tätä myös voidemaisen poskipunan ja korostustuotteen levityksessä.

Vuoden parhaat luomivärit olivat Urban Decaylta. Vice 3-paletti oli minulla ehkäpä syksyn odotetuin lanseeraus, ja odotus palkittiin mitä parhaimmin. Postaus täällä. Toinen hankkimani Urban Decayn paletti nousi sekin suosikiksi. Pulp Fiction-paletin sävyt eivät ole mullistavan ihmeelliset, mutta olen huomannut tarttuvani tähän lähes päivittäin. Vaikka en käyttäisi kaikkia sävyjä meikissä, käytän lähes poikkeuksetta ainakin yhtä tai kahta sävyä. Mattavaalea on kulunut jo melko paljon. Erityisen paletista tekevät teema ja pakkaus. Postaus täällä.

Guerlainin kulmaväripaletilla saa tehdyksi koko silmämeikin, joten se on osoittautunut hyvin käteväksi. Hinta oli kirpaiseva, mutta en ole katunut ostosta. Postaus täällä. Muita maininnan arvoisia kulmien meikkaamiseen tarkoitettuja tuotteita olivat Anastasia Beverly Hillsin Brow Wiz, sekä MACin Eye Brows-kynät.

Omistan poskipunia xx kappaletta (monia), mutta käytin koko vuoden lähes pelkästään MACin puniani. Koostumukset, sävyvalikoima ja hinta-laatusuhde tekevät näistä yksinkertaisesti parhaita. Reilusta paristakymmenestä MACin punastani Margin ja Plum Foolery olivat vuoden ehdottomasti käytetyimmät.

Vuoden ihanimmat ja turhimmat meikkilöydöt olivat Guerlainin syksyn 2013 Crazy Paris-kokoelman kiinteä meteoriittipuuteri sekä Terracotta-hohdepuuteri. Löysin nämä upeudet alkuvuodesta 70% alennuksella. En ole käyttänyt näitä kovin paljon, vaikka olisi kyllä pitänyt, mutta pelkästä näiden katselusta ja nuuhkimisesta tulee hyvä mieli. Ehdottomasti vuoden parhaat löydöt, jotka saavat minut edelleen hykertelemään tyytyväisyydestä.

Kynsieni pelastajat olivat NailTekin hoitolakat. Heti kun lopetin näiden käyttämisen, kynsieni kunto romahti. Palaamalla säännölliseen käyttöön kynnet vahvistuvat viikossa.

Suosikkihuulipunatkin olivat MACilta. En voi mainita tiettyä suosikkisävyä, mutta samoin kuin poskipunien kohdalla, on näissä lyömätön valikoima sävyjä ja koostumuksia, puhumattakaan ihanista kokoelmauutuuksista.

Siinäpä ne. Teen samanlaisen koosteen myös muista kosmetiikkatuotteista, mutta aikataulusta en mene lupaamaan mitään.

Mitkä tuotteet mullistivat teidän vuotenne 2014?
Mainokset

20 kommenttia artikkeliin ”Vuoden 2014 parhaat meikkituotteet

  1. Vice-paletti näyttää ihan siltä, että tekisi mieli hamuta siveltimet esiin ja loihtia jotain jännittävää jokaisen vastaantulijan silmille! Saan tosin vain harvoin meikata muita, lähinnä äitiä ja siskoa. Macin poskipunat kiinnostavat myös, ja odotan kovasti pääseväni johonkin Mac-tiskille.

    Tykkää

    1. Se on juuri niin herkullinen kuin miltä näyttää. 🙂 Suosittelen lämpimästi MACin poskipunia. Itse olen jäänyt pahasti koukkuun, joten varoituksen sana sinullekin… 😉

      Tykkää

  2. Mäkin sorruin tuohon Vice-palettiin bloggaajakollegoiden (mm. sun!) hehkutuksen myötä 🙂 Sain paletin vähän ennen joulua, mutta enpä ole vielä ehtinyt sitä kokeilla, kun muutto on vienyt kaiken ajan. Kohta voin ehkä jo palata ”normaaliin rytmiin” ja upottautua kaikkeen kosmetiikkaan ;D Muuton aikana sitä tajusi, kuinka isot kosmetiikkavarastot itsellä onkaan. Naurattaa vieläkin, kun olin juuri pakannut kaiken kosmetiikan ja raahannut kaikki laatikot eteiseen. Mies oli aloittamassa kantourakkaa ja kysyi, että missäs laatikossa ne kosmetiikat on, jotta hän tietää, että vie ne viimeisenä, jotta purkit ei jäädy autoon. Vastasin, että ne on kaikki laatikot kosmetiikkaa 😀 Joku tuntematon mies olisi varmaan pökertynyt eteiseen. Onneksi oma mies tietää mun ”harrastukset” ja heikkoudet :DPs. Nuo Macin poskipunat näyttää niin ihanilta. En omista vielä yhtäkään, mutta sen asian korjaan tänä vuonna 🙂

    Tykkää

    1. Se oli hyvä sortuminen! Mä en kaivannut pitkään aikaan mitään uusia luomivärejä tuon ostettuani. Enkä oikeastaan vieläkään kaipaa. Yhden paletin tosin ostin ihan mielenkiinnosta uutta kosmetiikkamerkkiä kohtaan. Kootut selitykset :DHihii, nauroin ääneen tuota muuttokertomusta. Mä otin kanssa joskus muuttohetkellä kuvan kaikesta kosmetiikasta, ja silloin kyllä jotenkin tajusi, miten älyttömästi kaikkea on kertynyt. Nyt olisi varmaan tuplasti pahempi tilanne… :oKorjaa ihmeessä tilanne! Varmasti löytyy mieleinen sävy ja koostumus – ellei useampiakin. 😀

      Tykkää

  3. Mä innostuin tänä vuonna MACin punista, ja niitä on vuoden aikana kerääntynytkin jo viisi kappaletta, hupsista 😀 Kaikki niistä ovat kyllä aivan ihania, superkäytännöllinen Pink Swoon on tällä hetkellä aivan lemppari. Lumenen CC:tä voi jo kutsua klassikoksi, ehdottomasti yksi Lumenen parhaimmista saavutuksista! Pitäisi ottaa se itsekin käyttöön pitkästä aikaa 🙂

    Tykkää

    1. Pink Swoon on ihana! Varmasti yksi MACin suosituimmista ja monikäyttöisimmistä punista. MACin poskipunat ovat asia, jota voisin hamstrata loputtomiin. Uskon, etteivät nuo viisi punaa jää sinunkaan viimeisiksi hankinnoiksesi ;)Totta! 🙂 Ihmettelen, miten minulta meni niin kauan löytää se! Olisi pitänyt uskoa kollegoita aiemmin..

      Tykkää

  4. Vice 3 saisi luvan kulkeutua munkin meikkikokoelmaani! Ihania sävyjä, joista voisin kuvitella käyttäväni ihan jokaista. En ole räikeiden sävyjen ylin ystävä, mutta tuon paletin sävyt näyttävät siltä, että ne taipuvat hyvin arkimeikkiinkin. Olen ihan pihalla UD:n limited edition -tuotteista, joten Vice-paletit ovat menneet multa kaikki aika lailla ohi. Osaatko sanoa, mistä moista kannattaisi metsästää nyt, kun paletti näyttää loppuneen kaikista äsken läpi selaamistani nettikaupoista?:)

    Tykkää

    1. Nimenomaan – vaikka paletti näyttää ehkä hieman hurjalta, sillä saa tehtyä mitä parhaiten myös arkimeikkejä. Vaikka ei tekisi koko meikkiä räikeillä sävyillä, voi tästä lisätä pienen väriläikän muuten neutraaliin meikkiin :)Ei tule mieleen kyllä yhtään tuttua paikkaa, mistä tätä enää saisi :/ Urban Decayn omilta sivuilta sai muistaakseni tilattua Suomeen (en ole varma), ja siellä tätä näyttäisi olevan.http://www.urbandecay.com/vice-3-eyeshadow-palette-by-urban-decay/246.html#start=4&cgid=1_502

      Tykkää

  5. Oi mitä ihania ihania tuotteita! 🙂 Piti lukea toiseen otteeseen lause ”Reilusta paristakymmenestä MACin punastani”, mulla alkoi vaan silmissä välkkymään mitä ihanampia poskipuniapunia :DD

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s