Iho-onnea

Luvassa pieni riemunpurkaus.

Kerroin taannoin kaameista allergiaoireistani, joiden vuoksi minun ei tehnyt mieli meikata. Tänään kuulette toisen syyn siihen, miksei blogissani pahemmin ole enää nähty meikkikuvia.

Kuvassa näkyy väsyneen näköinen nainen, jonka silmäpusseja, kuivia silmänalusia ja rohtuneita huulia ei tarkalla syynäämisellä voi olla huomaamatta. Minä olen kuitenkin aivan äärimmäisen tyytyväinen näkemääni. Niin tyytyväinen, etten koe tällä hetkellä intoa meikkaamiseen.

Ihoni on parantunut Roaccutanin ansiosta aivan huimasti. Olen tästä niin riemuissani, etten halua peittää tätä ihanuutta millään meikkituotteella. Minun asteikollani ihoni on nyt lähes täydellinen, ja voin hyvillä mielin olla ilman meikkipohjaa. Tässä kohtaa minun on tökättävä itseäni käsivarteen – voiko tämä olla totta? Sekä tykästyminen meikittömyyteen, että ihon näin hyvä kunto ovat taatusti ohimeneviä, mutta nyt haluan vain nauttia tästä hetkestä kolmen vuoden aknea vastaan käydyn taistelun jälkeen. Lääkekuurista on vielä noin puolet syömättä, mutta olisin jo tähänkin lopputulokseen todella tyytyväinen, kunhan vaikutus olisi pysyvä.

Jos tämän vuorotyön ja helteen valvottaman naaman ihastelu ihmetyttää, voi selitystä käydä hakemassa täältä ja täältä.

Aurinkoista alkuviikkoa kaikille!

Advertisements

33 kommenttia artikkeliin ”Iho-onnea

  1. Mahtavaa! Tiedän hieman, miltä se tuntuu. Minulla ei ole koskaan ollut aknea, mutta finnejä vaihtelevalla menestyksellä, välillä on ollut runsaastikin. Ja niitä on ollut yllättävän vaikea peittää. Sitten kun on sellainen tilanne, että kasvoissa on sillä hetkellä vain muutama pieni finni, joita ei edes tee mieli rapsia, on tilanne aivan ihana! Kerrankin meikkipohjaksi voi laittaa vaikkapa vain hiukkasen peitevoidetta silmien alle rinkuloille ja ehkä vähäsen punoitusta peittämään, mutta ei meikkivoide- tai mineraalimeikkikerrosta.Ihanaa, että kuuri toimii. 🙂

    Tykkää

    1. Niinpä, tämä tunne on ihan uskomaton! Minäkin odotan innolla, että kun taas pääsen meikkaamisen makuun, voin kaivaa esiin kaikki kevyemmät meikkipohjat, jotka ovat aiemmin jääneet ilman käyttöä, koska eivät ole olleet tarpeeksi peittäviä. Juu, kyllä se vaan toimii, vaikka ensin olin skeptinen 🙂

      Tykkää

  2. Hyvältä näyttää! Oon iloinen sun puolesta! 🙂 Tuosta tunteesta kannattaakin nauttia niin paljon kuin mahdollista 🙂 Ihon kunto vaikuttaa yllättävän paljon omaan mielialaan. Ainakin mulla 😀

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Se vaikuttaa kyllä ihan hämmästyttävän paljon. Varsinkin kun kauneudenhoidosta kiinnostuneena vielä tuijottaa peiliin luultavasti keskimääräistä enemmän. 😀

      Tykkää

    2. Älä muuta sano 😀 Mä oon ainakin välillä naamastani niin tarkka, että voisin vähän hellittääkin 😉 Onneksi sitä oppii vuosi vuodelta ”rennommaksi” 😀

      Tykkää

  3. Mielettömän hieno juttu! Upeaa, että kuuri tehoaa ja omassa ihossa oleminen alkaa tuntua noin hyvältä.:) Ihosi näyttää todella, todella hyvältä. Uskon, että fiilis on upea kun oma iho on niin hyvässä kunnossa, ettei se edes kaipaa meikkiä – tai että meikkiä haluaisi edes käyttää.:)

    Tykkää

    1. Kiitos ihanasta kommentista! 🙂 Fiilis on kyllä mahtava! Luulen, että jossain vaiheessa syksyn tullen alkaa taas meikkaaminen kiinnostaa, ihan vain koska se on kivaa. 🙂

      Tykkää

  4. Wau, ero on kyllä huomattava, vaikka aluksi vähättelitkin ihosi ongelmia! Oon niin iloinen sun puolesta, meikittömyyden iloa ei voi ymmärtää ennen kuin on sellainen iho, että on sinut sen kanssa.

    Tykkää

  5. Wau! Ihan uskomatonta. 🙂 Mäkin oon kärsinyt nyt kesällä huonosta ihosta, tai ei nyt varsinaisesti huonosta mutta finnejä tullut melkosesti enemmän kuin edellisinä kesinä. Talvisin siis ihoni on aika hyvä mutta kesäisin ilmaantuu epäpuhtauksia. Ja tämä kesä on ollut kyllä pahempi kuin vähään aikaan. :/ Voisiko johtua mun kesätyöstä, kun oon semmosessa paikassa jossa on tosi huono ilma ja homeista?

    Tykkää

    1. Minullakin on jostain syystä kesät olleet pahinta aikaa. Viime kesä oli jotain ihan kamalaa 😦 Se on jännä, koska jotkut kertovat ihonsa parantuvan aina kesäisin.. En osaa sanoa homeen vaikutuksesta finnien syntymiseen, mutta eihän tuollaisessa ympäristössä ole missään tapauksessa terveellistä työskennellä! 😮

      Tykkää

  6. Ihana kuulla että sullekin tämä on tehonnut! Aion kyllä oman kuurini päätteeksi vetäistä sellaisen kiitospostauksen niin Mehiläiselle kuin kyseiselle lääkkeelle, en voi uskoa miten onnellinen silloin saatan olla! Kunhan nyt ei tule takapakkia… Ps. Kattelin sun muitakin postauksia ja olet aivan törkeän kaunis!hannahttp://www.hannamariav.com

    Tykkää

    1. Joo. 🙂 Olin aluksi skeptinen, koska kesti aikansa ennen kuin iho alkoi parantua. Nyt jännitän eniten kuitenkin sitä, että palaako akne taas takaisin kuukden kuukauden-vuoden päästä… On kyllä ihan uskomattoman hieno tunne, kun iho alkaa parantua. Nautitaan nyt ja yritetään olla murehtimatta! :)Voi kiitos! 😀

      Tykkää

    1. Olen kyllä tyytyväinen! 🙂 Ja kuuri on vasta puolessa välissä, eli parempaa on vielä odotettavissa. 🙂 Suosittelen kokeilemaan Roaccutania, jos aknesi on paha ja kestänyt pitkään. Iho-ongelmista ei kannata kärsiä, jos niihin on apua saatavilla. Siihen en tietenkään voi ottaa kantaa, että sopiiko lääke sinulle (ellet siis sitä ole vielä kokeillut?), sen tietää lääkäri 🙂 Sivuvaikutukset ovat ikäviä, mutta itse olen tainnut päästä aika vähällä.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s