Guerlain Maxi Lash

Sain ilokseni Guerlainin maahantuojalta kokeiltavaksi Maxi Lash Volume Creating Curl Sculpting Mascaran, joka ilmestyi kevään 2014 Météorites Blossom-kokoelmassa. Olen käyttänyt tuotetta nyt vajaat pari kuukautta, jotenn on aika kertoa siitä teillekin vähän enemmän.

Mitä Maxi Lashin luvataan tekevän?
Ripsivärin luvataan toimivan kolmen eri vaikuttavan aineen ansiosta kolmivaiheisesti. Vaikuttavien aineiden kerrotaan tuuhentavan, pehmentävän ja viimeistelevän ripset. Maskaran sisältämien vahojen avulla ripset on helpompi muotoilla toivotun näköiseksi ja taipuisiksi, ja tuotteen luvataan sisältävän myös taivutukset kiinnittävän ja pitävän ainesosan.

Hylsy on Guerlainin tuotteille tyypillisesti arvokkaan näköinen, mutta vaikka sen voisi ulkonäön perusteella kuvitella olevan raskas, se ei sitä ole. Vaikka painavissa pakkauksissa on tiettyä luksuksen tuntua, levitän ehkä kuitenkin maskarani mieluummin kevyehköllä hylsyllä, jotta sen kanssa jaksaa tuhdata sen kolme minuuttia, joka minulla kuluu ripsivärin kerrostamiseen. Hylsy on sentin, pari lyhyempi kuin useimmilla ripsiväreillä, ja tuotetta siinä on 8,5ml, eli hieman keskivertoa vähemmän.

En ole tutustunut laajasti Guerlainin ripsiväreihin, mutta sanoisin silti, että Maxi Lash on ns. turvallinen valinta aloittaa merkin valikoimaan tutustuminen. Tämän ripsivärin harjan kehittelyssä ei ole kikkailtu turhia. Se on suoran mallinen, eikä se ole kapea, mutta ei myöskään leveä. Kukkainen tuoksu saattaa jakaa mielipiteet, mutta minä arvatenkin tykkään siitä kovasti.

Kerrataan muistin virkistämiseksi mitä kaipaan ripsiväriltäni. Ripseni ovat luonnostaan melko pitkät ja tuuheat, joten en välttämättä tarvitsisi mitään mega-super-efektejä luovia tuotteita. Satun kuitenkin pitämään erittäin näyttävistä ripsistä, joten kerrostan kaikkia ripsivärejä runsaasti, mikäli se vain on siistin lopputuloksen rajoissa mahdollista. Maxi Lash pidentää ja tuuhentaa ripsiäni hyvin, ja kerrostaminen on helppoa. Tuotelupauksissa annettu viittaus vahaan erottuu mielestäni tässä vaiheessa, sillä massa tosiaan levittyy kerta toisensa jälkeen edellisen kerroksen päälle sujuvasti. Erityisesti aluksi ripsiväri suttasi jonkun verran, mutta tämä väheni ajan kanssa massan kiinteydyttyä. Ehkä kuitenkin heidän, jotka kokivat esim. Benefitin They’re Realin liian suttaavaksi, kannattaa harkita kahdesti tämän hankkimista.

Taivutuksien pysyvyyden lisäämiseen en osaa ottaa kantaa, sillä ripseni ovat melko taipuisat luonnostaan, ja olen vasta viimeisen vuoden sisällä alkanut käyttää ripsentaivuttimia. Olisi kivaa kuulla, jos joku osaa sanoa Maxi Lashin kohdalla tästä ominaisuudesta enemmän!

Kaksi kerrosta Maxi Lashia.


Minulle on tärkeää, että ripsiväri lähtee helposti pois, ja tämä lähti nätisti vedellä. Maxi Lashista on ainakin Yhdysvalloissa myynnissä vedenkestävä versio, mutta en osaa sanoa löytyykö sitä Suomesta.

Kolme kerrosta Maxi Lashia.

INCI:
Water, Paraffin, Cera Alba (Beeswax), Polybutene, Bis-Diglyceryl Polyacyladipate-2, Palmitic Acid, Stearic Acid, Triethanolamine, Vp/Eicosene Copolymer, Acacia Senegal Gum, Cera Carnauba, Candelilla Cera, Hydroxyethylcellulose, Silica, Phenoxyethanol, Caprylyl Glycol, Fragrance, Tocopheryl Acetate, Butylphenyl Methylpropional, Linalool, Citronellol, Alpha-Isomethyl Ionone, Benzyl Benzoate, Geraniol, Limonen, Citral, Bht. May contain: Mica, Ci 77891 (Titanium Dioxide), Ci 77491, Ci 77492, Ci 77499 (Iron Oxides), Ci 77007 (Ultramarines), Ci 77288 (Chromium Oxide Greens), Ci 77289 (Chromium Hydroxide Green), Ci 77510 (Ferric Ferrocyanide).

Pidin Maxi Lashista paljon. Tärkeimpänä pitämäni ominaisuus, eli mahdollisuus helppoon ja nopeaan kerrostamiseen, toteutuu maskaran kanssa hyvin. En pannut myöskään ollenkaan pahakseni kullanväristä hylsyä tai ruusuista tuoksua. Pakko sanoa, että on tämän kanssa erilainen tunnelma sutia väriä ripsiin, kuin marketista kannetulla verrokilla. Ei sillä, etteikö marketistakin löytyisi hyviä tuotteita.

Tuote maksaa n. 30e. Kerron tarkan hinnan mahdollisimman pian.

Onko teillä lempparimaskaraa Guerlainilta?

EDIT. Myy, eli Pieni nutturapää ja toinen lukijani tiesivät kertoa, että Maxi Lashista on saatavilla vedenkestävää versiota myös Suomessa. Versio on ilmestynyt kesän lookissa. Maxi Lash kuuluu Guerlainin vakiovalikoimaan, ja se on vain nostettu esille kevään 2014 kokoelmassa. Kiitos, kun valaisitte minua Myy ja Anonyymi! 🙂

Minulla on jonossa rivi ripsivärejä, jotka odottelevat arvosteluaan. Ripsiväreistä siis on tulossa juttua enemmänkin lähiaikoina!

Tuote on saatu blogin kautta.
Mainokset

20 kommenttia artikkeliin ”Guerlain Maxi Lash

  1. Jee ripsareita! 🙂 Multakin tämä löytyy, mustasta on ”matkakoko” ja täyskokoisena löytyy violetti. Ei mikään mun suosikki, mutta erittäin kelpo arkiripsiväri 🙂

    Tykkää

  2. Mulla ei taida olla Guerlainin ripsiväreistä vielä yhtä ainutta kokemusta. Poskipunista sitäkin enemmän 😉 Guerlainin kaikki pakkaukset on kyllä niin kauniita!

    Tykkää

  3. Kuulostaa ihanalta! Minulla taisi olla tästä näyte, täytyy testata.Minä en osaa taivuttaa ripsiäni, enkä omasta mielestäni tarvitse taivutusta, joten ei ole ongelma. Minulle tärkeintä on pysyvyys ja poispestävyyden helppous.

    Tykkää

    1. Testaa ihmeessä ja kerro sitten mitä tykkäsit! 🙂 En tiedä kauhean monia, joille helppo poispestävyys on tärkeää, mutta minä en kestä ollenkaan jämähtäviä ripsivärejä.

      Tykkää

  4. Hei, ripsari ollut jo entuudestaan valikoimassa, vain nostettu kys. kokoelmaan. Itseasiassa massaa on aika hyvinkin, kun ajattelee, että esim. Lancômen Hypnôsessa vain 6,5ml. Vedenkestävä versio tuli nyt kesän lookissa, jää valikoimaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s