Guerlain Eyebrow Kit

Heippa ja pahoittelut päivitystauosta! Lomatunnelmissa unohdin mainita teille mitään siitä, että olin lähdössä muutaman päivän matkalle. Olen edelleen reissussa, mutta palaan tavanomaiseen päivitystahtiin loppuviikolla. Silloin katsellaan muunmuassa tuliaisia, ja kerron hieman Puolasta lomakohteena. Tänään kuitenkin ihmetellään vielä kevään aikana tekemiäni ostoksia.

Kulmakarvojen ehostamiseen tarkoitetut tuotteet eivät varsinaisesti ole olleet minusta se kiinnostavin tuoteryhmä, mutta kun kyseessä on Guerlain, olen heti astetta enemmän hereillä.


Ostin kevään 2014 kevätkokoelmassa julkaistun kulmakarvojen meikkaamiseen suunnatun paletin siltä samaiselta Guerlain-pisteellä vierailultani, josta olen jo useampaan kertaan hehkuttanut. Todella heikko selitys ja oikeutus palettiin törsäämiseen oli se, että inhoamani asia kulmakarvojen meikkaaminen voisi olla hieman hauskempaa tämän ylellisen tuotteen kanssa. Kun Ida vielä teki minulle kauniin silmämeikin pelkästään tätä palettia käyttäen, oli minun annettava periksi mieliteolleni. Palettia voi siis käyttää myös luomiväreinä.


Sävyt on valittu mielestäni tummuusasteiltaan hyvin. Ne sopivat erinomaisesti viileäsävyisille henkilöille, mutta lämpimiä sävyjä kaipaaville nämä eivät ole paras vaihtoehto. Koostumus on melko kuiva ja erilainen verrattuna palettiin, jota olen aiemmin tottunut käyttämään, mutta enpä vahingossa tule tehneeksi niin helposti liian tummia kulmia kuin kermaisemmilla sävyillä tekisin.


Tämä kuuluu tuotteisiin, jonka käyttämiseen sain aluksi pakottaa itseni, sillä sisäinen kauniiden tuotteiden säästäjäni ja vanhojen loppuun kuluttajani komensi käyttämään ensin loppuun Wet’n Wildin muutaman euron paletin. Onneksi älysin korkata tämän ja heivata typerät logiikkani taka-alalle. Paletin tarkoitus oli kuitenkin alunperin tehdä kulmien meikkaamisesta hauskempaa. Siinä tarkoituksessa paletti onkin onnistunut erinomaisesti, tähän nimittäin on huomattavasti mukavampaa tarttua kuin kuluneeseen ja rikkinäiseen vanhaan yksilööni.

Onko siellä ruudun toisella puolella joku, jonka mielestä kulmakarvojen meikkaaminen on oikeasti kivaa? Millä te ehostatte kulmanne?

19 thoughts on “Guerlain Eyebrow Kit

  1. Myönnän syntyni ja käyttäneeni tätä luomivärinä enemmän kuin kulmiin, ihan täydelliset sävyt mun makuun, joilla tekee kevyen meikin. 😉 Kulmiini käytän kulmakynää ja oikean sävyisin etsintä on ollut pitkään päällä, nyt taisin vihdoin löytää korvaajan poutilleni nimittäin Too Facedin.

    Tykkää

    1. Minäkin käytin ennen lähes aina kulmakynää, mutta puuteriset tuotteet löydettyäni en ole enää tarttunut kyniin. Nyt voisi taas kokeilla pitkästä aikaa. Sävyt ovat tässä paletissa kyllä todella nätit 🙂

      Tykkää

  2. *nostaa käden ylös, huomaa että on ainoa ja yskäisee nolona* ….. Mulla on käytössä juurikin sellainen kolmen euron Wet’n wild’n kulmakarvapaletti, joka on aika täydellisen sävyinen. Kulmien piirtäminen on se juttu, josta oon oppinut tykkäämään viime vuosien aikana, jotenkin kun oppi tietyn rutiinin, sen toteuttaminen on helppoa ja mukavaa 🙂

    Tykkää

    1. Et todellakaan ole ainoa! 😀 Mä käytän vieläkin sitä Wettiksen palettia, ja se on ihan loistava. Edullinen, hyvä ja riittoisa. Käytän sitä edelleen reissupalettina, tai jos haluan käyttää sitä vaha-osiota. Mulle ei ole vieläkään syntynyt sellaista kulma-rutiinia, johon olisin tyytyväinen, vaikka olen 15 vuotta meikkaillut 😀

      Tykkää

  3. Niin no, miten sen nyt ottaa. Tavallaan tykkään kulmien meikkaamisesta koska se tekee kokonaisuudesta niin paljon paremman, mutta siitä huolimatta, että se periaatteessa on hauskaa niin aina se jää viimeiseksi ja aina sitä jotenkin huokaisee pikkuisen ennen kuin tarttuu hommaan. Kaksipiippuinen juttu siis.Tosi kivan ja näppärän näköinen paletti! Mun luottotuotteeni puuterimaisista on Make Up Storen Tri Brow, mutta se rasia on ihan takapuolesta. Olis niin kiva kun olisi joku tuollainen kunnon rasia jota voisi kuljettaa reissuissakin mukana.

    Tykkää

    1. Sama tunne. Joskus kun onnistuu meikkaamaan kulmat hyvin, on kyllä voittajafiilis 😀 Niin paljon se tosiaan vaikuttaa kokonaisilmeeseen.Make Up Storen pakkaukset on mun mielestä kaikki aika syvältä. Huulipunien hylsy on ok, mutta muuten blaah. Puuteristen tuotteiden pakkauksissa heillä olisi kyllä tuotekehittelyn paikka.

      Tykkää

  4. Ääh, mä en yhtään tykkää kulmien meikkaamisesta! Ne on ihan mahdottomat saada hyviksi, mussa on jotain vikaa. :’D Mutta totta, ehkä oikein kiva kulmapaletti tekisi hommasta aika paljon mukavampaa. 🙂

    Tykkää

    1. Täsmälleen sama fiilis! Erityisen vaikeaa mun on meikata toisten kulmia, jos ”asiakas” on nyppinyt kulmansa oikein ohuiksi, tai kulmakarvoja ei juurikaan ole. Oikea kulmapalettikaan ei ole tehnyt minulle asiasta nautinnollista, mutta mukavampaa kyllä 😉

      Tykkää

  5. Mulle riittää satunnainen hajakarvojen nyppiminen (20 vuoden nyppimisestä on etuakin….) ja Lumenen kulmageeli. Palattuani omaan, kutosen tasoiseen ruskeaan kulmien luonnollinen sävy on just eikä melkeen oikea 🙂

    Tykkää

    1. Totta, kulmakarvoilla on huima merkitys. Rumasti meikatut kulmat voivat pilata koko meikin, ja taas kokonaan meikkaamattomat, huomaamattomat kulmat viedä paljon ryhtiä kasvoilta. Kävin tsekkaamassa blogisi 🙂

      Tykkää

  6. Käytin ennen jotain Oriflamen kulmapuuteria. Se oli ihan jees. Mutta nyt keväällä bongasin ulkomaanreissulta Anastasian kulmakynän ja päätin repästä ja ostaa sen. Täytyy sanoa, että tykkään enemmän kynästä kuin puuterista. Mulla on tietyt kohdat kulmissa, joihin on hyvä töpöttää kynää, jotta kulmat vähän siistiytyy yleisilmeeltään. Puuterimaisen tuotteen kanssa huomasin, että rupesin värittämään mun kulmia liikaa vaikka mun kulmat ei oikeestaan värittämistä tarvii olleskaan vaan ennemmin aukkojen paikkaamista.

    Tykkää

    1. Tiedän joitain vloggaajia, jotka vannovat Anastasian kulmakynän nimeen. Itsekin kokeilisin sitä tosi mielelläni! Yritin sitä Puolastakin vilkuilla, mutta en löytänyt. Jenkeistä löytyisi varmasti ja myös joistain nettikaupoista. Mäkin väritän mun kulmia liikaa puuterisella tuotteella, tunnustan! 🙂

      Tykkää

    2. Mä löysin sen ihan vahingossa Amsterdamin lentokentältä ja nappasin ihan mielenkiinnosta mukaan, koska tunnistin merkin just joidenkin youtube-bloggaajien jutuista.

      Tykkää

  7. Kulmakarvat on SE juttu minulle. Saatan käyttää yhden kulman puleeraamiseen helpostikin parikymmentä minuuttia. Ja uudet tuotteet kiinnostavat aina. Kulmakarvamakuni on runsas, ja ikuisuusprojektinani on kasvattaa mahdollisimman tuuheat kulmat. Suosittelen kestoväriä ja sitä Lumenen kulmageeliä; pääsee vähän vähemmällä. 😉

    Tykkää

    1. Kävin kurkkimassa blogiasi ja kulmakarvojasi 😉 Sulla ne ovat kyllä kadehdittavan tuuheat. Mulla on tummat kulmakarvat luonnostaan, joten kestoväriä en tarvitse, mutta lisätuuheutta kyllä kiitos. Teinivuosien nyppimiset ovat aiheuttaneet sen, etteivät karvat enää kasva niin hyvin kuin ennen. Lumenen kulmakarvageeli on tuttua tavaraa, ainakin kolmisen tuubia olen sitä käyttänyt 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s