Guerlain Tenue De Perfection

Työkiireiltäni en ole kerinnyt kirjoittelemaan muutamaan päivään. Vapaina hetkinä olen tuijottanut lamaantuneena luonnoskansiossa pyöriviä postausraakileita, mutta en ole saanut itseäni niskasta kiinni viimeistelläkseni niitä valmiiksi. Tauko on tehnyt kuitenkin ihan hyvää, sillä nyt tuntuu taas erityisen kivalta palata kosmetiikkahömpän pariin. Sen verran haluan kertoa teille kuulumisia, että kävin alkuviikosta pienellä laivareissulla, josta tarttui kaikenlaista kivaa mukaan – myös teille. Luvassa on siis pian pieni arvonta. 🙂 Lähes kaiken palstatilan blogistani viime aikoina saama merkki linkittyy vahvasti myös arvontapalkintoon.

Ja sama teema jatkuu taas…

Mainitsin taannoin saaneeni Guerlainilta kokeiltavaksi muutamia ihania tuotteita. Niiden joukossa oli Idan meikissäni käyttämä meikkivoide Tenue De Perfection. Olin todella ilahtunut saadessani kokeilla meikkivoidetta Guerlainilta, sillä minulla ei ollut niistä aiemmin kokemusta.

Tenue De Perfectionin luvataan olevan peittävyyttä antava pitkäkestoinen meikkivoide. Tuotteessa on SPF 20, mikä on erittäin suuri plussa, varsinkin kun kavahdan joka vuosi yhä enemmän auringon ihoa vanhentavaa vaikutusta.

Minua jännitti meikkivoidetta lähestyessä hieman sen koostumus, sillä se on hyvin erilainen kuin mihin olen tottunut, vaikka ihoni ollessa vielä aikoinaan erinomaisessa kunnossa, käytin paljon tällaisia tuotteita. Koostumus on juoksevampi kuin viime aikoina käyttämäni silikonipommit, ja pelkäsin sen sulavan kasvoilleni saman tien. Pelkoni oli kuitenkin turha. Voide levittyy kasvoille helposti ja kauniisti, ja se tarttuu ihoon kiinni paremmin kuin monet suosimani mattaavat meikkivoiteet. Koostumusta on todella hankalaa kuvailla, mutta tykkään siitä ihan hirmuisesti.

Kuvassa voide näyttäytyy todellisuutta tummempana, mutta sen koostumuksesta voi kuitenkin saada hieman osviittaa. Voide on levitysvaiheessa kivan märkää, ja se kuivuu iholle tasaiseksi ja kauniiksi, mutta kuitenkin luonnollisen näköiseksi. Sitä voi myös kerrostaa helposti.

Meikkivoide on päässyt testiin useampana päivänä. Se pysyy nättinä kahdeksan tunnin työpäivät ilman meikinpohjustajaa, kun kiinnitän sen huolellisesti irtopuuterilla ja Urban Decayn kiinnityssuihkeella. Mainittakoon, että kiinnityssuihkeen lisäksi käytän aina erillistä peiteainetta.

Kunnon tulikokeeseen meikkivoide pääsi eräänä päivänä, kun meikki oli kasvoillani 18 tuntia. Pitkän päivän jälkeen ihoni virheet olivat kyllä jo selkeästi nähtävissä, mutta pohja näytti edelleen siedettävältä, eikä meikki ollut kokonaan sulanut. Tällä hetkellä vallitsevilla säillä ainoa minulle sopiva meikkipohja alkaa olla puuterimainen tuote, joten käytän tätä nyt ainakin kesän ajan lähinnä erityisissä tilanteissa, kun haluan panostaa meikkiin.

EDIT. 3.9.2014 Roaccutan-kuurin jälkeen, ihoni rasvaisuuden vähennyttyä, tästä on tullut suosikkimeikkivoiteeni, ja se pysyy ilman pohjustajaa ja kiinnityssuihkettakin lähes täydellisenä koko päivä. Uusi suosikki!

Kaikenkaikkiaan olen todella positiivisesti yllättynyt meikkivoiteen peittävyydestä, kauniista levittyvyydestä, pysyvyydestä ja sen antamasta luonnollisesta lopputuloksesta. Tuotteessa on myös minua kovasti miellyttävä mieto, kukkainen tuoksu. Kaikenkaikkiaan tykkään tästä kovasti!

Onko teillä kokemusta tästä tuotteesta? Mikä on teidän suosikkinne meikkipohjista nyt kuumalla säällä?

Tuote on saatu blogin kautta.
Mainokset

12 kommenttia artikkeliin ”Guerlain Tenue De Perfection

    1. Tämä meikkivoide antaa kyllä yllättävän kauniin lopputuloksen :)Sen suihkeen esittely on hieman jäänyt, koska jonossa on niin paljon tuotteita nimenomaan Guerlainilta. Enkä kehtaisi joka päivä kirjoittaa vain Guerlainista 😀 Ihan tosi! Mutta yritän laittaa hieman vauhtia.

      Tykkää

  1. Näyttää hyvältä ja ihana silmämeikki! Kyllä mun ehdoton suosikki on EA:n Flawless Finish Perfectly Nude Makeup, meikkivoide joka näyttää iholla muutaman tunnin päästä jopa paremmalta kuin levityshetkellä. Silkkaa rakkautta. Pitää kesäksi ostaa tummempi sävy, kun Linen alkaa olemaan nyt liian vaalea.

    Tykkää

    1. Kiitos :)Tuo meikkivoide taitaa olla juuri se, joka on blogipostauksesi perusteella herättänyt suurta kiinnostusta eri puolilla 🙂 Minäkin aion sen jossain vaiheessa hankkia, niin hyvältä se kuulostaa! Miten joku meikkivoide voi näyttää tuntien päästä paremmalta kuin juuri levitettynä?! Jännittää voisikohan se toimia minullakin niin…

      Tykkää

  2. Tuo näyttää niin hyvältä sulla! Ihan mielettömän onnistunut kuva-taas ^^ Mulle laitettiin kanssa meikkipohjaksi Tenue De Perfectionia, ja tykkäsin siitä kyllä ihan mielettömästi! Se koostumus oli todella jännä, ja tuntui jotenkin todella erilaiselta kuin muut mitä olen käyttänyt!

    Tykkää

    1. Hih, kuva nyt on mitä on – ainoa onnistunut miljoonasta kuvasta 😀 Kiva kuulla, että sunkin mielestä meikkivoide tuntui jotenkin erilaiselta, etten itse vain kuvitellut. Todella hyvällä tavalla erilainen tuote mielestäni!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s