MAC Pink Pearl

Olen ollut arka käyttämään pigmenttejä ja irtoluomivärejä, sillä olen kuvitellut niiden käyttämisen olevan jotenkin hankalaa. Uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan pitkästä aikaa pigmenttejä ollessani kykenemätön vastustamaan MACin uuden kevätkokoelman A Fantasy of Flowersin Pink Pearl-pigmenttiä. Pink Pearlista on voi lukea myös Jennin blogista. Kyseisessä postauksessa on myös paremmat meikkikuvat, joista saa hyvän käsityksen pigmentistä tositoimissa.

En tiedä miksi mielsin pigmentin aluksi violetiksi, sillä rehellinen pinkkihän tämä on, kuten nimikin jo kertoo. Sävy on duochrome, eli se taittaa eri sävyihin. Auringonvalo paljastaa Pink Pearlista aivan uusia ulottuvuuksia!

Ilokseni huomasin, ettei pigmentti karissut kuivanakaan pitkin poskia, vaan hyvän, pehmeän koostumuksen ansiosta tuotetta oli suorastaan ilo käyttää. Pigmentillä saa kuivalla siveltimellä aikaan hennompaa pastellisuutta, mutta itse kostutin siveltimen MACin Fix+-suihkeella, jotta sain aikaan intensiivisemmän lopputuloksen. Kuvassa minulla on luomilla ainoastaan Pink Pearlia. Huulipuna on Nonnula-blogin Nonnulta saamani Avon Ultra Colour Absolute sävyssä Plush Plum.

Pink Pearl-pigmentti maksoi muistaakseni kirpaisevat 24,50e, mutta purkista riittää luomille siveltävää luultavasti loppuelämäksi. Ainakin Turun MACilla tätä näytti vielä tänään olevan saatavilla.

Teitä varmaan kiinnostaa arvonta! Se tosiaan päättyi sunnuntaina puoliltaöin, ja suunnitelmissani on arpoa voittaja huomenna. Osallistuitte arvontaan todella aktiivisesti – kiitos siitä! 🙂 Otan yhteyttä voittajaan sähköpostitse, sekä julkaisen onnekkaimman lukijan nimen/nimimerkin myös täällä blogissa.
Aurinkoista tiistaita!

Mainokset

11 kommenttia artikkeliin ”MAC Pink Pearl

  1. Tosi hieno 🙂 Inspiroiduin edellisen kommenttini vastauksesta ja tein meikin Graphic Lightsilla, tauon jälkeen se tuntui pinkiltä ;). Siltikin minua pelottaa irtopigmentit ja erittäin sinertävät pinkit, omalla väripaletilla, se on tosin osittain myös pientä viisautta…Ja mitäh,?! Laitahan heti kuvia punapää lookista!

    Tykkää

    1. Juu, se on aika pinkki paletti 😉 Kyllähän lämpimät sävyt pukevat sinua ehkä hitusen enemmän, mutta hyvältä näyttävät myös viileämmät sävyt. Siitä hyvänä esimerkkinä tämänpäiväinen Pretty Naughty-meikkisi.Yritän saada kuvaa laitettua, mutta minulla on nyt kameraongelmia… taas. Ja identiteettikriisi. 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s