Ripsiväreistä huonoin

Kohtaan harvoin sellaista meikkituotetta, josta minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Harvemmin viitsin myöskään kirjoittaa blogiin tuotteista, joista en pidä. Nyt on kuitenkin pakko, sillä Lontoon tuliaisteni joukosta löytyi eräs täydellinen hutiostos – Sleekin Full Fat Lash Mascara.

Ripsivärin harja herätti alunperin mielenkiintoni ja sinetöi ostopäätöksen, mutta se osoittautui lopulta tuotteen suurimmaksi ongelmaksi. Harjaa on aivan mahdotonta käyttää ilman, että sillä osuu silmäluomeen. Pallomainen pää on oikeastaan ainoa, jonka saa ripsien kanssa kunnolliseen kontaktiin, sillä se estää harjan ohuempaa osaa koskemasta ripsiin. Jos harjan ohuemman osan haluaa väkisin saada ripsien tyveen kiinni, on suttu taattu. Kokeilin käyttää ripsiväriä sekä pitämällä harjaa perinteisesti vaakatasossa, että myös pystyasennossa, mutta kumpikaan tapa ei tuottanut luvattua tulosta.


Ripsiväri lupaa antaa muhkeaa tuuheutta, mutta sillä sai aikaan vain epäsiistit hämähäkinkoivet, jotka pyrkivät pääsemään kaikki toisiinsa limittäin kiinni. Minulla on luonnostaan helpot ripset, tuuheat ja pitkät, enkä yleensä ole nirso ripsivärien suhteen, mutta tästä minun on todettava, että käyttömukavuus ja jälki olivat surkeat.

Viiletin läpi työpäivän hämähäkinkoipiripsieni kanssa ja mietin illalla kotona pesulle mennessä, että nyt Full Fat Lashin on aika tuoda esiin itsestään edes jotain hyvää sanottavaa. Toivoin surkean kaverin olevan edes helppoa pestä pois, mutta ei, miinusta tuli siltäkin osin. Ripsiväri oli erittäin vaikeaa pestä pois. Se kasaantui lavuaariin merkillisinä kiteinä, muistuttaen kuituripsivärejä. Vaikka poistin jämät luottoputsarillani, jäi värikiteitä pyörimään poskille ja silmän seutuville. Silmät olivat poistamisen jälkeen ärtyneet.

En ole koskaan ennen heittänyt lähes käyttämätöntä tuotetta roskikseen, mutta nyt joudun tekemään poikkeuksen. Julistan tämän surkeimmaksi ripsiväriksi ikinä, enkä missään nimessä suosittele tuhlaamaan rahoja tähän! Joillakin teistä tämä voi tietysti toimia, vaikka ei minua miellyttänytkään. Olisikin hauska kuulla, jos joku pitää tästä.

Mikä on huonoin ripsiväri, johon te olette koskaan törmänneet?

25 thoughts on “Ripsiväreistä huonoin

  1. Mää oon kokeillut kahta Sleekin ripsaria ja fiilikset on ollut samat kuin sulla tuosta. Ihan hirveitä ripsareita. Kumpikaan niistä ei ollut tuo sama kuin sulla vaan jotain vedenkestäviä ja ihan tavallisilla harjoilla. Mutta en tosiaan voi Sleekin ripsareita suositella kenellekään, vaikka merkillä muuten hyviä tuotteita onkin.

    Tykkää

    1. On kyllä jännä, miten ripsivärit ovat niin huonoja, kun muuten Sleekillä on tosi hyviä tuotteita. Varsinkin poskipunat ja luomivärit ❤ En kyllä tämän perusteella kokeilisi enää muitakaan ripsareita Sleekiltä.

      Tykkää

  2. Onpa harmi että sulle osui näin huono kokemus tämän kanssa! 😦 Tuo harja kyllä näyttää kieltämättä varsin jännältä- ja jollain tavalla epäilyttävältä 😀

    Tykkää

    1. No, löytyipä kerrankin ripsiväri, jota inhoan :> Yleensä kun saan lähes kaikki toimimaan jotenkuten ripsissäni. Harja oli minusta mielenkiintoinen, mutta toimivuus olikin toinen juttu.

      Tykkää

  3. Voi harmi tuon kanssa! Minäkin olen kokeillut yhtä Sleekin ripsaria (muistaakseni Lash Out), enkä tykännyt siitä yhtään. Heitin sen myös puolivajaana menemään, sillä se suttaantui ihan parin tunnin päästä jo luvattoman paljon. Jopa MUA:n punnan ripsarit on paljon parempia! Ne ei suttaa ollenkaan.

    Tykkää

    1. Muistelen hämärästi, että sä halusit kuulla tästä enemmän, tai olit miettinyt tämän ostamista? Vähän sitäkin silmällä pitäen tein tämän postauksen 😉

      Tykkää

    2. Joo, kyllä! Hyvin muistit :). Mua kiinnosti kuulla juuri senkin takia, että oliko toi Lash Out joku ihme susi vai onko Sleekin ripsarit yleisesti ottaen huonoja. Kiitos tästä, ei enää kiinnosta ;).

      Tykkää

  4. Mie en yleensäkään käytä ripsivärejä missä on tuollainen kuminen/silikoninen tuo harjaosa. En oo koskaan sellaisella saanut hyvää jälkeä. Mulla sellaiset harjat vetää aina ripset klimppiin, tai sitten minun makuuni massaa ei tule tarpeeksi. Ilmeisesti tämäkään ei ole poikkeus. 🙂

    Tykkää

    1. Minäkään en tykännyt ennen silikoniharjoista, mutta nyt olen tykästynyt myös niihin. Olen tekemässä arvioita myös hyvistä maskaroista, joissa ainakin joissain on kuminen harja. Minä haluan nimenomaan paljon massaa, tykkään överiripsistä, mutta olen kyllä saanut monilla tuuheuttavilla myös hyvää erottelevuutta.

      Tykkää

    1. Ok, laitan korvan taakse 😉 Suosittelen lämpimästi Sleekiä. Kivan hintaisia (köh, useimmiten) toimivia tuotteita söpöillä ja kätevän kokoisilla pakkauksilla. Poskipunia suosittelen erityisesti!

      Tykkää

  5. Oho, aikamoista. Hyvä kyllä lukea näistä, tietää ettei tartte itsen vaivautua testaamaan! Mulla ehdottomasti huonoimmat kokemukset on We Care Iconin ripsareista. Täyttä kuraa.

    Tykkää

    1. Juu, tätä ei kannata testata 🙂 Mulla taitaa olla meikkipakissa pari We Care Iconin ripsiväriä, mutta olen ottanut niistä pelkkää massaa yksittäisillä kierreharjoilla. Hyvä tietää, etteivät toimi. Onneksi olen käyttänyt niitä vain joissain harjoitusjutuissa.

      Tykkää

    1. Siitä olenkin kuullut pelkkää huonoa! Tekisi melkein mieli kokeilla ihan mielenkiinnosta, että tykkäisinkö minä siitä 😛 No, en ole tosiaankaan sitä silti ostamassa pelkästä uteliaisuudesta.

      Tykkää

    2. Hassua, yksi YouTubettaja (I Covet Thee) on nyt hehkuttanut sitä monella videolla.Mulla on parhaillaan auki Sleekin Waterproof Magnitude Mascara, siinä on toisessa päässä pohjustaja. Ei mitenkään ihmeellistä jälkeä tee, mutta ei toisaalta eroa aiemmin kokeilemastani vedenkestävistä mitenkään. Pysyy hyvin ja lähtee ihan ihmeen helposti pois, vips vaan! Käytän tuota lähinnä alaripsissä (mulla on niin rasvoittuvat luomet, etten voi alaripsissä käyttää tavallista) tai sadepäivinä. Harja on kapea kuituharja, lyhyet harjakset.

      Tykkää

    3. Kovasti tuntuu Miss Manga siis jakavan mielipiteet. Eli kaikki Sleekin ripsivärit eivät ole täyttä kuraa. 🙂 Arvostan, kun ripsiväri lähtee helposti pois. Varsinkin, jos se on vedenkestävä.

      Tykkää

  6. Joo, munkin mielestä on kivaa lukea ihan surkeistakin kokemuksista! Itselläni on kaksi Sleekin luomiväripalettia ja onhan ne kyllä hyviä. Ripsareihin ei näemmä kannata kyseiseltä merkiltä kajota. 😀

    Tykkää

    1. Pidän mielessä 🙂 Yleensä tykkään kirjoittaa vain tuotteista, joista olen todella innoissani. Ehkä olisi hyvää vaihtelua joskus kirjoittaa näistä huti-ostoksistakin, ettei kukaan luule minun aina vain ehdoitta rakastavan kaikkea 😉 Luomivärit ja kasvotuotteet ovat hyviä Sleekiltä minunkin mielestäni, mutta ripsiväreihin en toiste koske.

      Tykkää

  7. Voi ei, harmi että osoittautui huonoksi. Mä itse inhoan Isadoran Big Boldia, mutta tiedän että monet vannovat sen nimeen. Mulla ei vaan toimi ei yhtään. 🙂

    Tykkää

  8. kävi mullakin ihan sama. Sleek tuotteista tykkään mielettömästi ja päätin kokeila ripsaria mutta ripseni läsähtivät heti ei siis nostanut niitä edes hetkeksi, jouduin tekemään ensimmäisen kerroksen sillä ja päälle joku muu saisi edes intensiivisempi väri kun ei kehanut heittää. Nyt harjaan sillä mustat kulma karvani .

    Tykkää

    1. Minäkin jouduin käyttää toista ripsiväriä parantamaan tämän Sleekin maskaran jälkeä, mutta se oli vaikeaa. Full Fat Lashin massa oli niin tönkköä, että siihen päälle oli vaikeaa kerrostaa edes kevyempimassaista ripsiväriä. Sleekiä aion ostaa jatkossakin, mutta en ripsivärejä! 😉 Muistelen, että sulla oli merkiltä paljon tuotteita 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti