Jouluisia herkkuja The Body Shopilta

Oletteko te jo hankkineet kaikki joululahjat? Tänään olisi tarjolla pari viime hetken joululahjavinkkiä kenellepä muulle kuin kosmetiikasta pitävälle tytölle ja naiselle. Tai miksei miehellekin, jos hänen makuaistiaan hivelevät vanilja ja inkivääri.

The Body Shop on tuonut kauppoihinsa joulusarjat Vanilla Blissin, Cranberry Joyn ja Ginger Sparklen. Vaniljan ja inkiväärin tuoksuisiin tuotteisiin olen tutustunut paremmin, mutta karpaloa en ole hankkinut tai saanut tänä vuonna. Kaikkia joulutuotteita myydään erilaisissa pakkauksissa, joista kahdesta kerron tänään enemmän.

Vanilla Bliss-sarja on ollut ihanan tuoksunsa vuoksi tämän joulun suosikkini kaikista kolmesta vaihtoehdosta, ja sen metallirasiaan pakattu tuotepaketti kiinnostavin lahjapakkauksista. Kaunis metallirasia pitää sisällään neljä täysikokoista tuotetta: vartalovoin, suihkugeelin, vartalon kuorinta-aineen sekä huulivoiteen. Kaikki tuotteet tuoksuvat pehmeän vaniljaiselle. Jos lahjan saaja pitää shea-tuoksusta, hän voisi pitää tästäkin. Minähän ostin tämän törkeästi itselleni, mutta olen ostanut sarjasta yksittäisiä tuotteita sekä pienemmän lahjapakkauksen myös lahjoiksi naispuolisille ystävilleni.


Vartalovoi on paksua, erittäin kosteuttavaa ja hieman hitaasti imeytyvää. Minähän voisin aina käyttää TBS:n vartalovoi-tuotteita, mutta taloudellisista syistä en sitä tee, minulla nimittäin kestää tällainen purkki vain pari viikkoa. Minusta tämä siis on aivan loistava kosteuttaja, aivan suosikkini.

Suihkugeeli on iholla aluksi hieman liukasta vanukasmaisen koostumuksensa ansiosta, mutta se alkaa vaahdota kostealle iholle levitettäessä ja on hyvin pesevää, mutta ei kuitenkaan kuivattavaa. Tuoksu suihkugeelissä on hyvin esanssinen, ehdottomasti vähiten miellyttävä pakkauksen neljästä tuotteesta.

Kuorinta-aine on koostumukseltaan aika lirua, enkä koe sitä kovin tehokkaaksi varsinaisessa käyttötarkoituksessaan. Sen kuorivat rakeet ovat melko pieniä, ja niitä on makuuni melko vähän. Käytänkin tuotetta ennemmin suihkugeelin tapaan ihan vain ihon pesemiseen. Kuorinnan tuoksu on parempi kuin suihkugeelissä, aidomman vaniljainen ja jopa hieman kirpeä. Ihana yksityiskohta tuotteessa ovat vaaleiden rakeiden seassa olevat tummat rakeet, jotka luovat mielikuvaa aidosta vanhanajan vaniljasta.

Pienellä kimalluksella kuorrutettu huulivoi on miellyttävän tuntuista, kuten muutkin lahjapakkauksen tuotteet. Tuoksu on ihanan toffeinen. Vaikka kaikki neljä tuotetta ovat samaa sarjaa, vaihtelee tuoksu mielestäni paljon niiden kesken. Paras tuoksu minun mielestäni on vartalovoissa.

Näillä neljällä tuotteella varustettu lahjarasia maksaa noin 40 euroa, eli on tyyriimmästä päästä. Jos tarvitset pienempää lahjaa, on reilun 12 euron söpö pienempi lahjapakkaus ehkä hyvä. 


Ginger Sparkle-pakkaus sisältää pienen vartalovoin ja suihkugeelin, sekä pesukukan. Tuotteet tuoksuvat mielestäni ennemminkin glögiltä kuin pipareilta ja inkivääriltä, mutta ihan hyvältä joka tapauksessa. Viime jouluna käytin täysikokoisen suihkugeelin tästä sarjasta, ja tuoksu alkoi kyllä tökkiä aika pahasti. Suosittelen Ginger Sparklea voimakkaiden tuoksujen ystäville, mutta ei missään tapauksessa herkkänenäisille. Vanilja on huomattavasti turvallisempi vaihtoehto. Itse sain tämän suloisen pakkauksen lahjaksi ystävältäni, jolle kosmetiikkahulluuteni on jo tiedossa.

Vartalovoi on inkivääri-versiossakin paksua ja erinomaisesti kosteuttavaa. Suihkugeeli taas on koostumukseltaan kirkkaampaa ja kevyempää kuin Vanilla Blissin versio, hieman pesevämpää ja myöskin kuivattavampaa. Pesukukka on mielestäni turha, enkä ainakaan minä haluaisi maksaa siitä yhtään ylimääräistä.

Vanilja-sarja herätti minussa hamstraushimot, mutta onneksi ymmärsin odottaa joulunjälkeisiin alennusmyynteihin. Ehkä maltan silloin ostaa jotakin Cranberry Joy-sarjastakin, jonka jätin vielä hyllyyn.

Pidättekö te The Body Shopin sesonkituotteista? Onko teille ylipäätään tärkeää käyttää juhlapyhien alla jouluista kosmetiikkaa?

14 thoughts on “Jouluisia herkkuja The Body Shopilta

  1. Minäkin aion hankkia juuri näitä Body Shopin kausituotteita alennuksesta. Ite tykkään tosta Cranberry Joy-sarjasta eniten. Yllättäväksi suosikkituotteeksi on noussut sarjan vartalo-/vuodevaate-/huonesuihke, jota käytän raikastamaan kylppäriä.

    Tykkää

  2. Tarvitsin uuden pesukukan ja sillä oikeutin itselleni tuon piparkakkusetin ostamisen 😀 Teki mieli myös jotain jouluista suihkugeeliä. Täysikokoisena en tuollaista kausijuttua ostaisi. Vartalovoi oli mukavasti imeytyvää, monet TBS:n kroppavoit ovat olleet paljon jankimpia. Toivon kovasti että setit tulisivat aleen joulun jälkeen (silleen kunnolla) koska himoan sitä yhtä hamppu-sarjan settiä!

    Tykkää

    1. Joku siis oikeasti käyttää pesukukkia 🙂 Täytyisi ehkä antaa sellaiselle mahdollisuus..Voisivatkohan hamppusetitkin olla alessa, vai vain pelkästään joulutuotteet? 😮 Jotenkin olen mieltänyt alet joulujuttuihin, TBS kuitenkin aika nihkeästi yleensä myy mitään vakiotuotteita alennuksella.

      Tykkää

  3. Ostin laivalta sellaisen kolmen pienen vartalovoin setin, jossa oli juuri nämä kolme tuoksua. Puhdas sokko-ostos, sillä myyntitelineessä ei ollut testeitä ollenkaan – pyh ja pöh moiselle käytännölle. :/ Nuuhkin pikaisesti läpi, mutta en ole ottanut käyttöön vielä. Jollain on nimittäin vielä -köh köh- viime vuoden kirsikkaihastuksetkin käyttämättä.. 😀

    Tykkää

  4. Vaniljat kelpais mullekin. Olen tylsä ja käytän juhlapyhinä samoja tuotteita kuin muulloinkin, vaikka innostunkin näistä kausituotteista, mutta saatan avata ihan fiilistelyn vuoksi joulutuotteet vasta kesäkuussa. Nytkin viime kesän YR:n mango suihkugeeli odottaa avaamattomana, kun hamstrasin yhden jemmaan. 😀

    Tykkää

    1. Minäkin olen usein hamstrannut ihanuuksia kaapissa, enkä ole raaskinut käyttää pois, mutta tänä jouluna päätin tietoisesti käyttää sesonkijuttuja juuri niille tarkoitettuna ajankohtana. Lopetin hyvissä ajoin uusien rasvojen ym. ostamisen joulujuttujen sijaan.

      Tykkää

  5. Aika nameilta vaikuttvat! Kyllä TBS:n ohi käveleminen ostamatta tuottaa joskus ongelmia. Vanilja öklöttää pelkkänä ajatuksena, käytin sitä joskus liikaa.Nuo vartalovoit ovat itselle vähän haasteellisia. Niistä jää niin tahmainen olo, että se rasva tuntuu huonon imeytymisen takia tarttuvan kaikkialle yöpuvusta petivaatteisiin asti. Eli ne purkit jäävät yleensä käyttämättä. Tänä vuonna sain joulukalenterin kylkiäisenä mustikkavartalovoin. Ihana tuoksu ja kosteuttamiskyky, mutta se tahma…

    Tykkää

    1. Useat vaniljat ällöttävät minuakin, mutta tämä jostain syystä ei. Monet pitävät vartalovoita liian tahmeana, esim. mieheni inhoaa yli kaiken juuri tuota petivaatteiden ”likastumista”, kuten hän asian ilmaisee. Minua ei haittaa ollenkaan 😀 Mustikka on ❤

      Tykkää

  6. Mä olen käyttänyt niin paljon noita TBS:n vartalojuttuja vuosien varrella, ettei enää oikein nappaa. Kasvojenhoitotuotteet ja jotkut meikit kyllä kiinnostavat. Ja onhan tuo inkivääri-sarja aika ihanan tuoksuista!Mulla sattui olemaan jemmassa Yves Rocherin mantelisuihkuvoide, ja edellinen suihkis sattui loppumaan, joten nyt on kyllä vuodenaikaan sopivantuoksuinen tuote käytössä. Aivan ihana, herkullinen tuoksu tuossa, sopivan makea. Myös L’Occitanen mantelisuihkuöljy on ihanuutta, mutta aikasen paljon tyyriimpää.

    Tykkää

    1. Oletko kyllästynyt kaikkiin tuoksuihin? 😮 On niissä tietysti monessa aika samanlainen pohjatuoksu..Kadehdin kaikkia, jotka ovat saaneet käsiinsä Yvesin tämän joulun, tai miksei viime joulunkin, joulutuotteita. Olin itse liian myöhään liikkeellä.

      Tykkää

  7. Viime vuonna ihastuin Cranberry Joy:hin. Heruttelin yhtä suihkugeeliä juhannukseen asti, koska siinä oli vaan niin ihana tuoksu. 😀 Tänä vuonna kun menin tuoksuttelemaan näitä, ei karpalo enää ollutkaan niin ihana, vaan melkeinpä esanssinen ja karpalolonkeromainen. Nyt sen sijaan tykästyin Ginger Sparkleen, vaikka vielä toistaiseksi jätin sen kauppaan kohtalaisen ”hyökkävän” tuoksun takia.Johanna

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s