RiRi Hearts MAC – Bad Girl Gone Good

MAC julkaisi jälleen uuden kokoelman, jota odotin innolla. Poptähti Rihannan mukaan nimetty ja suunniteltu RiRi Hearts MAC-kokoelma sykähdytti minua suuresti promokuvillaan. Erityisesti kauniit pakkaukset jäivät kuvista mieleen, ja toki muutama sävykin. Kokoelman saavuttua Turun MACille pysyin kuitenkin järjissäni, enkä ostanut kuin kaksi asiaa, poskipunan ja huulipunan. Vilautan tänään orastavan syysväsymyksen keskeltä pikaisesti uutta poskipunaperheeni jäsentä.

Satin-koostumuksinen Bad Girl Gone Good on minulle hyvin epätyypillisen lämpimän sävyinen poskipuna. Olin itse asiassa ensin hyvin pettynyt nähtyäni sen, sillä halusin palavasti ostaa kokoelmasta poskipunan, mutta sävy näytti ehdottomasti väärältä. Meikkitaiteilijan siveltyä sitä poskipäilleni hieman varjostuksenomaisesti olin kuitenkin myyty. Okei, olin jo sitä ennenkin myyty, sillä kuinka olisin voinut vastustaa näitä pakkauksia…

Olen todella tyytyväinen ostettuani punan, sillä tämä on todellakin erilainen kuin kaikki muut (apua en pysty sanomaan kuinka monet) muut poskipunani. Olen käyttänyt sitä aina, kun se on vähänkään sopinut muuhun meikkiin. Poskipunan voi nähdä kasvoilla eilisessä postauksessa, ja lähipäivinä on luvassa parikin meikkiä, joista voi bongata tämän RiRi-kaunokaisen.

Ostamaani huulipunaa en pysty perustelemaan mitenkään muuten kuin turhamaisuudella, sillä sävy ei ole mitenkään uniikki kokoelmassani. Katsomme huulipunaa tarkemmin myöhemmin. 


Ostitteko te jotain RiRi-kokoelmasta, tai jäikö jokin tuote erityisesti mietityttämään?

Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”RiRi Hearts MAC – Bad Girl Gone Good

  1. Kiitän onneani, että lähin MAC-piste sijaitsee tarkalleen 70 km:n päässä. Ei tule poikettua ”katselemassa”. Muutenkin kokoelmani on surkea, kaksi luomiväriä. 😀 Veikkaisin, että jos matkaa olisi vähemmän, voisi lisätä nollan heti tuon perään…

    Tykkää

    1. Etäisyydestä voi kyllä olla rahallista etua.. Minulla tuo noin viisi kilometriä matkaa ei ole tarpeeksi. En tosin käy pisteellä enää läheskään niin usein kuin ennen, vaikka matka onkin pysynyt samana 🙂 MAC-kokoelmasi ei ole surkea, se on oikein hyvä alku 😉

      Tykkää

    1. Turussa oli jäljellä montaa muutakin sellaista tuotetta, mikä Helsingistä oli jo loppu. Siis ei enää tietenkään, mutta silloin vielä ainakin päivä-pari julkaisemisen jälkeen. Mutta se Hgin varaslähtö on ihan tyhmää, eivät kerkeä kaikki apajille rehelliseen taisteluun :<

      Tykkää

  2. Mulla meni jotenki maku Rihannaan sen jälkeen ku se oli ekaa kertaa suomessa. Ja ihan vaan sen takia ku sen show oli niin suuri pettymys. En vaan oo päässy siitä yli. 😀 Siksi tää kokoelmakaan ei oo innostanu hirveesti.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s