Kun Kameleontti kävi kampaajalla…

Minulla on ollut jo pitkään haaveena toteuttaa jokin ulkonäkööni liittyvä radikaali muutos. Olen ollut pitkään tyytymätön tukkaani, joten muutos tuntui järkevältä aloittaa siitä. Se on ollut huonossa kunnossa, epämääräisesti monen eri parturin leikkaama ja tukkoon värjätty yhdellä samalla värillä vuosien ajan. En ole jaksanut opetella laittamaan sitä, eivätkä edes keväällä opettelemani minimalistiset hiustenlaittotaidot innostaneet minua kuontaloni ulkonäön kohentamiseen kuin hyvin hetkellisesti. Muutaman tutun leikattua lyhyet hiukset sain idean, että mitä jos minäkin…


Muistan eräältä varhaismurrosiän kampaajakäynniltäni, kun eräs siskoni ihannoima miespuolinen parturi sanoi minulle muutamat valitut sanat. Kampaajalle tämän miehen luo lähdettiin kaukaa maalta Turkuun, ja reissussa oli aina juhlan tuntua. Mies sanoi minulle ne sanat, joita en halunnut kuulla. ”Sulla on niin pyöreät kasvot, että älä koskaan anna leikata hiuksia alle leuan.” Pyöreistä kasvoistani minua olivat muistuttaneet aiemmin mm. ala-asteen luokkatoverini ja rippijuhlakuvani ottanut valokuvaaja. Nuo sanat ovat iskostuneet mieleeni, ja kasvojeni muoto on edelleen minulle se vaikein hyväksyttävä yksityiskohta ulkonäössäni.

Päätin kuitenkin asiaa viikon mietittyäni antaa piut paut kaikille muoto-oppeja peräänkuuluttaville partureille ja varasin ajan Turun Stockmannin tiloissa olevaan Hiussalonki Kuplaan. Vinkin kampaamosta sain eräältä upeat hiukset omaavalta bloggaajalta. Kiitokset vaan sinne! 🙂 Parturi sai heti kiinni kuvailemastani ideasta ja toteuttikin minulle juuri sellaisen tukan, jota toivoin. Ja iiiks, mä rakastan mun uutta kampausta!

Tukkaani laitettiin samalla 15 minuutin vaikutusajalla vaaleita raitoja, mutta niistä tuli punertavat. Kampaaja varoitti, että vuosikausia kaupan väreillä mustaksi värjätty tukka saattaa reagoida epätoivotusti vaalennusaineen (tai siis sen jolla raidat tehdään) kanssa. Olin valmis ottamaan riskin. Tavoitteena on pikku hiljaa vaalentaa tukkaani ruskeaksi ja luopua lopulta kokonaan mustasta. Tästä tulee pitkä prosessi.
Hiustanleikkuuta ja kampaamon lattialla lepäävää peruukkia muistuttavaa läjää kävi ihmettelemässä jokunen muu asiakas sekä Stockmannin henkilökuntaa. Sain kuulla olevani erityisen rohkea, mistä röyhistin rintaani.
Jännää on se, että tästä kerran vuodessa hiustenleikkuussa käyvästä tylsimyksestä tuli nyt kertaheitolla kuuden viikon välein kampaajalla käyvä intoilija. Lompakkoni ei tykkää, mutta olen valmis panostamaan tästä edes hiuksiini ja pihistämään summan jostain muusta. 
Tukka on niskasta lyhimmillään siilipituinen, sormilla voi siis tuntea hauskan sängen, jota tekee koko ajan mieli hiplata. Niskasta hiukset pitenevät asteittain ylös, mutta ovat kuitenkin takaosasta selkeästi lyhyet. Tukkaan saa volyymia vain hieman pöyhimällä. Etuosaan ja varsinkin kasvojen reunoille jätettiin pidempiä hiuksia kehystämään kasvojen linjaa. Hiusten päällimmäistä kerrosta pitää minun taipuisan tukkani huomioon ottaen jaksaa silottaa ja muotoilla suotistusraudalla.

Raidat näkyvät joten kuten vain viimeisessä kuvassa. Kaikenkaikkiaan olen todella tyytyväinen hiuksiini ja ylipäätään Kuplassa saamaani palveluun. Hiustenleikkuu oli minulle kokonaisvaltainen rentoutumishetki.
Sen lisäksi, että sain mielestäni naisellisen ja tyylikkään kampauksen, sain kaipaamani radikaalin muutoksen. Tuntui kuin kampaamon lattialle olisi hapsuisen tukkani lisäksi jäänyt iso kasa muutakin – vanhoja asioita ja muistoja, jotka halusin kuopata. Uskon, ettei tämä tukka ole vain kolmenkympin kriisiä, vaan hyvä ja minulle kauan iloa arkeen antava asia. Voin myös rohkaista toisia pyöreäkasvoisia menemään rohkeasti kampaajan juttusille – kasvot eivät kapene tai välttämättä edes näytä kapeammilta, vaikka niitä yrittäisi piilotella hiusten takana. Malli on kuitenkin tärkeää suunnitella tarkasti, eikä ketä tahansa kannata päästää saksimaan tukkaansa. Itsestäänselvyyksiä? Kyllä varmasti monelle, mutta ei minulle hiusamatöörinä.

Mitä olette mieltä, onko lyhyt malli hyvä vai huono idea? Haaveiletteko te jostakin suuremmasta muutoksesta hiustenne suhteen, tai muuten vain ulkonäköönne liittyen?

36 thoughts on “Kun Kameleontti kävi kampaajalla…

  1. VAU, ihan loistava muutos! Ihanat hiukset 🙂 Kuvista näkee, että olet todella tyytyväinen uuteen lookkiisi!Olenhan minäkin pyöreäkasvoinen, ja minulla on poikatukka. Höpöhöpö sellaisille, jotka sanoo ettei saa. Lyhyissä hiuksissa on asennetta! Ja on ihanaa käydä usein kampaajalla 😉

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Sullakin on todella nätit hiukset, niistäkin sain inspiraatiota tähän muodonmuutokseen, kun luin sitä MAC-meikissä-postausta. 🙂

      Tykkää

    2. Kiitti, kiva kuulla 🙂 Viime maanantaina kävin taas kampaajalla ja värjäytin oikein tummanpunaiseksi. Kaukaa näyttää mustalta, mutta punaisen voi nähdä hohtavan valossa.

      Tykkää

  2. Minusta sinun uudet hiuksesi näyttävät hyvältä ja sopivat sinulle todella hyvin! En yhtään kiinnitä huomiota sinun kasvojesi pyöreyteen, minusta lyhyet hiukset korostavat todella kivasti sinun kasvojesi söpöyttä!Minä lyhensin hiuksiani reilusti alkuvuodesta, viimeksi minulla oli näin lyhyet hiukset noin vajaa parikymmentä vuotta sitten. Nälkä kasvaa syödessä; nyt haluaisin kokeilla sitä pixie cutia. 😉

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Se on jännä juttu, miten itse kiinnittää huomiota johonkin asiaan ja luulee, että kaikki muutkin huomaavat (vain) sen. Miehenikin sanoo minua söpöksi, ja olen siitä vähän nyreissäni, koska olisin mieluummin kohtalokas kaunotar ;DKokeile ihmeessä pixie cutia, se on upea!

      Tykkää

  3. Mulla on reippaat 10 vuotta ollut eri asteisesti ns. lyhyt tukka. Viikko sitten leikkautin hiuksiin noin vuoden tauon jälkeen pixie cut-leikkauksen ja värjäytin ne mansikkablondiksi (aikaisemmin punakupari). Lyhytmalli on ollut ennenkin, mutta vaaleasävy on niin uusi, etten oikein tiedä kuinka siihen suhtautuisin. Toisaalta tykkään, mutta hätkähdän edelleen peilikuvaani (viikko käsittelyn jälkeen).Hiustenleikkauksesta saa energiaa ja innostusta. Radikaalin muutoksen jälkeen vielä extra euforia siitä että ”Uskalsimpas!!!”.

    Tykkää

    1. Sun tukka oli nätti ennenkin, mutta tuo uusi look pukee sua aivan erityisesti! Siinä on sopivasti särmää 🙂 Mansikkablondi on hauska kuvaus :DTotta, ihan loistava fiilis tuli, vaikka ensin vähän kauhistuttikin 😀

      Tykkää

  4. Aivan ihanat hiukset, sopivat sulle tosi hyvin! 🙂 En minäkään kiinnitä kasvojen pyöreyteen huomiota. Toisaalta minullakin on pyöreät kasvot ja leikkautin kanssa hiukset juuri leuan alle. 😀

    Tykkää

    1. Kiitos 🙂 Mäkään en oikeastaan kiinnitä toisten kasvojen pyöreyteen huomiota. Sitä vaan tuijottaa omaa naamaansa niin kriittisesti. Oi, mä haluan heti nähdä sun tukan!

      Tykkää

  5. Aivan mahtava look, sopii erittäin hyvin! Itse leikkasin myös pitkästä tukasta polkkaan pari vuotta sitten, enkä ole katunut 🙂 Hankitko kampaajalta jotain muotoilutuotteita uuteen tukkaan? siameselipstick.blogspot.com

    Tykkää

    1. Kiitos! En ostanut mitään tuotteita (vaikka tietty olisin monenlaista halunnut), kun kaikkea löytyy kaapeista. Jopa sellaisia tuotteita, joita en ole koskaan ennen tarvinut (vahaa, muotoiluvoidetta ym.)

      Tykkää

  6. Kuten kaikki muutkin ovat jo sanoneet, niin sopii hyvin sinulle! Itse olen aina ollut pitkätukkainen blondi ja harvemmin tulee haavetta tehdä jotain radikaalia. Hurjimmat vedot lienee se, kun leikkasin ristiselkään yltävät hiukseni lapaluiden kohdalle, tai se kun otin ruskean raida kulkemaan pään sivua pitkin. Tällä hetkellä olen enemmäin kuin tyytyväinen väriini, sillä väärällä kampaajalla pitkään käyneenä, en oikeastaan kertaakan ollut tyytyväinen. Onneksi älysin vaihtaa, vaikka kampaaja ystäväni olikin!

    Tykkää

    1. Kiitos 🙂 Onhan pitkässä tukassa sitä jotain naisellista, mitä lyhyessä ei ole.. Kummassakin on puolensa. Mäkin löysin nyt ekaa kertaa kampaajan, jonka luona oli hyvä olo kaikin puolin. Hieno tunne, kun sellaisen löytää! 🙂

      Tykkää

  7. Suututko, jos sanon, että näytätä kymmenen vuotta nuoremmalta? ♥ Aivan ihana tukka! Tuosta pyöreäkasvoisuudesta olen itsekin saanut kuulla ihan riittämiin, mutta nykyisin olen sitä mieltä, että kasvoni eivät ole enää niin pyöreät…

    Tykkää

    1. En todellakaan suutu! ❤ Mutta hassua että ajattelet niin, koska minä koen näyttäväni vanhemmalta. Ja yleensä (kapeakatseisesti) ajatellaan, että pitkä tukka on nuorten naisten juttu. Meidän kasvot on just hyvät! 😀 En kyllä ole koskaan ajatellut sinua pyöreäkasvoiseksi.

      Tykkää

  8. Ihana tukka! 🙂 Mullakin on ollut tuon mallinen, takaa lyhyt edestä pitkä, mutta ilman tota otsis-viritelmää ja vähän pidempänä melkein hartioille saakka. Sit toinen noin lyhyt mulla oli silleen, että toinen puoli, tais olla vasen, oli lyhyempi kuin oikea. Mullakin on tosi pyöreet kasvot, mutten anna sen häiritä! 😛 Välillä jopa leikkaan otsiksen, koska se vaan sopii mulle niin hyvin, mutta se pyöristää aina kasvoja potenssiin tsiljoona! 😛 Mun mielestä sulla on just nätit posket ja persoonalliset kasvot! 😉

    Tykkää

    1. Kiitos 🙂 Mulle ehdotettiin ensin tällaista mallia pidempänä, eli sellaista kuin sulla ilmeisesti oli, mutta halusin ISON muutoksen. 🙂 Sullekin täytyy sanoa samaa, kuin muutamalle muullekin kommentoijalle, että en ole ikinä ajatellut sua pyöreäkasvoiseksi. 🙂

      Tykkää

  9. Oi onpa kaunis tukka ja nainen! Onnittelut rohkeudesta, se ehdottomasti kannatti! Mulla puolestaan on aika leveät kasvot ja tosi monet kampaajat haluaisivat leikata mulle sivuille sellaisia hapsuja, jotka sitten vedetään kasvoille. Ja mä inhoa sitä yli kaiken! Kiitos, tiedän kyllä, ettei naamani ole täydellinen, mutta en halua, että kampaaja koko ajan muistuttaa siitä. 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos! 🙂 Se on ärsyttävää ja jotenkin hyvin vanhanaikaista. Mun kampaaja sanoi, että ovaalin muotoisia ns. ihannekasvoja tavoitellaan usein, mutta että yhtä hyvin voi yrittää korostaa persoonallisia piirteitä. Kauneushan on lopulta makuasia 🙂

      Tykkää

  10. Moi. Ekaa kertaa eksyin sun sivuille ja täytyy kommentoida, että tosi hyvä uusi tyyli! Itsekin pyöreäkasvoisena voin sanoa, että musta pitkät hiukset paremminkin leventää. Lyhyt tykka keventää!! Tosi rohkea veto, pinnat siitä!

    Tykkää

    1. Kiva kun eksyit blogiini! Kiitos kohteliaisuudesta 🙂 Tuo on ihan totta, musta pitkä tukka taisi tosiaan leventää kasvojani ja tehdä yleisestikin hyvin raskaan vaikutelman. Toivottavasti viihdyt blogissani jatkossakin 🙂

      Tykkää

  11. Tuo tukka on kyllä ihan käsittämättömän upea ja sopii sulle ihan hirvittävän hyvin! Saatanpa käyttää tätä referenssinä kun itse menen seuraavan kerran kampaajalle 😉

    Tykkää

  12. Vau!
    Pakko kommentoida, vaikka tästä on jo pari vuotta..
    Itsellä on aina ollut lyhimmillään harteille asti hiukset.. Viime kesänä kävin kampaajalla ja leikkuutin taakse lyheneväksi… Alkuun vihasin hiuksia, mutta sitten rakastin!
    Nämä sun hiukset on upeat!!
    Nyt tuli hinku kampaajalle! 😀

    Tykkää

    1. Välillä rohkeus kannattaa! 🙂 Minä kasvatan nyt taas pitkää tukkaa takaisin, mutta en ole kyllä päivääkään katunut lyhyeksi leikkaamista. Kiitos paljon 🙂 On niin hieno tunne mennä kampaajalle, jos tietää että on mahdollisesti kokeilemassa jotain uutta mallia! 🙂

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Anni Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s