Lopputöiden purkua osa 3 – juhlakokonaisuus

Tämä kokonaisuus sai parhaat arvostelut kaikista töistäni. Tästäkin toki löytyi parannettavaa, kuten (kuulemma) liian kevyt meikkipohja. Kiitosta sain silmämeikin hyvästä kontrastisuudesta ja kampauksesta, sekä kauniista kokonaisvaikutelmasta.

Ote työsuunnitelmasta

Asiakas on tilannut juhlavan meikin iltatilaisuuteen, jossa hänellä on asuna musta iltapuku.

Meikkipohjasta tehdään kestävä meikinpohjustustuotteiden avulla. Meikkipohja tehdään kahdella eri meikkivoiteen sävyllä, tummemmalla ja vaaleammalla, jotta saadaan kasvoille kolmiuloitteisuutta ja kontrastia. Kasvot varjostetaan hehkuvan näköisiksi ja poskille levitetään tummahkoa, kylmänsävyistä poskipunaa. Poskiluuta ja leuankärkeä korostetaan vaaleammalla highlight-sävyllä, samoin otsan alaosaa kolmion mallisesti. Silmämeikistä tehdään vahvan kontrastinen. Liikkuvalle luomelle levitetään valkoista. Luomen keskiosa on violetin sävyinen ja ulkonurkka musta. Sävyt häivytetään keskenään, kuitenkin niin, että värien kontrasti säilyy. Sävyt häivytetään kulmaluuta kohti hohtavalla hopeanharmaalla ja kulmaluulle levitetään valkoista. Silmien sisänurkkaan ja alaluomen sisärajaan levitetään hohtavaa valkoista tekemään silmistä suuremman näköiset. Yläluomi rajataan mustalla, samoin alaluomen ulkonurkka. Ripsiväriä harjataan ripsiin runsaasti sekä kiinnitetään ripsinauhat. Huulimeikki on vaalea.

Hiukset kiharretaan ja tupeerataan. Suurin osa hiuksista kerätään pään toiselle puolelle niskaan ja asetellaan keoksi. Koristeiksi laitetaan mustat ruusukkeet. Mallilla on puolikalju, joten kalju kohta peitetään vetämällä osio etu – ja sivuhiuksia kohdan päälle.

Käyttämästäni kielestä voi huomata tottumattomuuteni kirjoittamaan tällaisia kuvauksia, varsinkin hiuksista. Käytin työsuunnitelmissa sanoja, kuten ”keko” ja ”pörrö”, kun en muuta keksinyt. 😀

Meikin avaintuotteet ovat silmämeikissä Wet’n Wildin Petal Pusher-paletin vaalea ja keskitumma violetin sävy, sekä Naked 2-paletin helmiäisvaalea Bootycall, hopeanharmaa Verve ja musta sävy Blackout. NARSin Sheer Glow oli mallille huonohko valinta meikkivoiteeksi, sillä se ei ollut tarpeeksi kosteuttava. Poskipunana on MACin Dollymix Sheertone Blush, joka on tämän kesän lempparini Stereo Rosen ohella. Huulimeikissä käytin MACin Subculture-rajauskynää ja Creme Cup-huulipunaa.

Pieni, mutta erittäin oleellinen yksityiskohta meikissä oli alaluomen sisärajaan levitetty vaalea helmiäisluomiväri. Se avasi katsetta merkittävästi ja tasapainotti muuten tummasävyistä silmämeikkiä.

Kulmakarvoja väkersin loppumetreillä lähes henkeä haukkoen. En saanut niistä mieleisiäni sitten millään! Olisin kuvainnollisesti voinut jäädä vinkuen kulmakarvoihin roikkumaan mallin astellessa arvioitavaksi, mutta ainoa mistä sain niihin liittyen kritiikkiä, oli epätasainen häivytys. 

Mallilla on piilokalju, joten oli hieman taiteilemista saada se peittoon. Jos olisin taitavampi hiustenlaittaja, olisin voinut ottaa kaljun hyötykäyttöön ja tehdä jonkun rokahtavamman kampauksen. Näyttää vähän ikävältä, kun nuo kukkaset ovat tuolla tavalla erillään toisistaan, mutta iskin ne loppupaniikissa noin, jotta sain kaljun kohdan pysymään piilossa.

Mutta joo… olen ihan hirmu ylpeä tästä kampauksesta (vaikka siinä ei sinänsä teknisesti mitään ihmeellistä olekaan), koska lähtökohtaisesti en osannut laittaa hiuksia ollenkaan. Viimeisten kahden kouluviikon aikana tapahtui jokin ihme, kun hiustenlaitto alkoi yhtäkkiä kiinnostaa ja hiukset taipua käsissäni haluamallani tavalla. Oikeastihan kyse oli siitä, että opin perusjutut hiuksista ja kampauspohjien tekemisestä. Oppiminen tapahtui huomaamatta osittain koulussa, mutta enimmäkseen eräässä työharjoittelussa, jossa eteeni vain tuli virtanaan asiakkaita, joiden tukka yksinkertaisesti oli pakko laittaa heidän toiveidensa mukaan siinä heti ilman mutinoita. Monesti oli kylmä hiki otsalla, mutta jälkikäteen ajatellen se oli ihan parasta harjoitusta! Sanonpa vain, että jos minä opin laittamaan tukkaa, niin kuka tahansa oppii, niin hukassa (ja asennevammainen) minä aluksi olin!

Upea puku on mallin oma.

Kiitos mallille! 🙂

Advertisements

9 kommenttia artikkeliin ”Lopputöiden purkua osa 3 – juhlakokonaisuus

    1. Kiitos, Jonna! :)Minustakin meikkipohja oli tarpeeksi peittävä! Varsinkin näin kesällä tykkään hyvin kuulaista pohjista, jos se vaan vähänkin sopii asiakkaan iholle. 🙂

      Tykkää

  1. Silmämeikki on mielettömän intensiivinen ja kaunis 🙂 Ja Creme Cup taitaa olla pakko hankkia, juuri sellainen sopivan vaaleanpunaiseen taittava nude.Munkin mielestä meikkipohja on juuri hyvä, mallin iho nauttaa kauniin hehkuvalta. Ihossa ei näyttäisi olevan juurikaan peitettävää, joten paksumpaa olisi ainakin mun mielestä vähän turha laittaa? Etenkin näin kesällä kun saattaa vielä hikoillakin, silloin paksu kasvomeikki ei todellakaan olisi kovin toimiva valinta. Tästä tulikin mieleen, että onko Kryolanin Makeup Blend sulle tuttu tuote? Luin siitä ja kiinnostuin kovasti, mutta en ole löytänyt mitään paikkaa joka ko. tuotetta myisi.Ja ai niin, kampaus on todella hieno. Mulla on surkeat hiustenlaittotaidot, jotenkin suorastaan vähän pelkään kampauksien tekemistä. Pitäisi aloittaa joku harjoitteluprojekti rohkeasti 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos! Creme Cup on hyvä hankinta! Sopii lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen. Hue MACilta on myös hyvä ja monikäyttöinen sävy, tsekkaa myös se!Mallilla on todella hyvä iho. Minusta pohja olisi saanut olla ennemmin vieläkin kevyempi 😀 Hassua, että satuit kysymään Makeup Blendistä – satuin juuri eilen törmäämään tuotteeseen yhdessä blogissa ja kiinnostuin välittömästi. Se ei ole minulle käytännössä tuttu tuote. Ostin MACilta tänään Studio Strobe Liquidin, jonka pitäisi ajaa vähän samaa asiaa. Kryolania saa pääkaupunkiseudulla ainakin Kuokkasen peruukkiliikkeestä, muusta Suomesta en tiedä. Saatavuus on aika heikkoa. Haluaisin heidänkin tuotettaan kokeilla.Kiitos! Olen itsekin siihen tyytyväinen. 🙂 Tiedätkö, minäkin suorastaan pelkäsin hiustenlaittoa! Hiukset tuntuivat sellaisilta pelottavilta hapsuilta, joita en pysty kontrolloimaan. Kun oppii perustekniikan kihartamiseen/muuhun lämpökäsittelyyn ja tupeeraamiseen, helpottuu monen kampauksen tekeminen. On niitä varmaan muitakin tekniikoita, mutta näihin minä olen nyt alkajaisiksi jämähtänyt. Ei myöskään kannata pelätä reilua tuotteiden käyttämistä ja kunnon otteiden ottamista tukasta. Mulla se oli sellaista pientä suihkimista ja sivelyä alkuun 😀 Omaan tukkaan on mielestäni paljon vaikeampi tehdä mitään. Rupea vaan rohkeasti harjoittelemaan jollekulle, siitä se lähtee! Minun piti treenata kauan, ekat kymmenen kertaa banaaninutturan teon vierestä katsomista meni minulta täysin ohi. Köh, sitä banaania en kyllä vieläkään täysin hallitse.. 😀 Hanki joku helppokäyttöinen kiharrin, jolla pääset alkuun.

      Tykkää

    1. Kiitos paljon! 🙂 Piilokalju on mallin tapauksessa sellainen, että toiselta puolelta päätä hiukset on korvien edustalta ajettu kaljuksi. Olen piilottanut kaljun kohdan (joka taisi jo olla pitkähkö sänki) keräämällä tukkaa siihen päälle. Vinkeän näköinen juttu, mutta en ehkä itse rohkenisi. 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s